Elisa Viihteen uusi alkuperäissarja kilpailee Göteborgin elokuvajuhlilla

Rikosdraama sijoittuu Pohjois-Suomeen.

18.12.2018 11:17

Elisa Viihteen uusi alkuperäissarja Kaikki synnit on valittu Göteborgin elokuvajuhlien kilpailuun parhaasta tv-draaman käsikirjoituksesta.

”Ehdokkuus Pohjoismaiden arvostetuimman draamapalkinnon saajaksi on suomalaiselle käsikirjoittajalle ja draamaosaamiselle osoitus pitkäjänteisestä työstä ja siitä, että suomalainen draama on kansainvälisesti arvostettua”, kertoo tuottaja Ilkka Matila tiedotteessa.

Best TV Drama Script -sarjaan valitaan vuosittain viidestä seitsemään draamasarjaa Suomesta, Tanskasta, Islannista, Norjasta ja Ruotsista. Voittajan valitsee ammattilaisraati, ja voittaja julkistetaan tammikuun 30. päivä.

Pohjois-Suomeen sijoittuva Kaikki synnit on psykologinen rikosdraama, jonka on käsikirjoittanut pitkään journalistina toiminut Merja Aakko yhdessä palkituista dokumenteistaan tunnetun Mika Ronkaisen kanssa, joka toimii myös kuusiosaisen sarjan ohjaajana.

Ihmissuhteita sekä yhteisön ja yksilön suhdetta menneisyyteen ja erilaisuuteen pohtivan sarjan pääosissa nähdään Maria Sid, Johannes Holopainen ja Matti Ristinen.

Kaikki synnit saa ensi-iltansa Elisa Viihteellä huhtikuussa 2019.

Lisää luettavaa