Emilie de Ravin suomalaisen elokuvan naispääosassa

27.7.2011 18:34

Emilie de Ravin (Remember Me, The Hills Have Eyes) nähdään parhaillaan Turussa kuvattavan Hulluna Saraan -elokuvan naispääosassa.

Näyttelijä muistetaan myös Lost– ja Roswell-sarjoista.

Samuli Valkaman ohjaaman elokuvan muita pääosia esittävät Jussi Nikkilä (Ganes) ja Ville Virtanen (Sauna).

Valkama oli mukana myös käsikirjoittamassa elokuvaa Katri Mannisen (Veijarit, FC Venus) kanssa.

Elokuva kertoo isästä ja pojasta, jotka kumpikin rakastuvat samaan ulkomaalaiseen naiseen. Seuraa komediallista kolmiodraamaa.

Hulluna Saraan on Valkaman ensimmäinen pitkä ohjaus. Aimpaa kokemusta Valkamalla on lyhytelokuvista Feelings and Stuff (2007) ja Alright Love (2004).

Elokuva on sekä suomen että englannin kielinen ja sitä kuvataan Suomen lisäksi myös Yhdysvalloissa.

Hulluna Saraan nähdään valkokankailla keväällä 2012.

Nikkilä nähdään myös 2. syyskuuta ensi-iltaan tulevassa Pussikaljaelokuvassa.

Kuva elokuvasta Remember Me.

Lähde: Filmikamari

[arvio linkki=”http://www.episodi.fi/pussikaljaelokuva-15428/” teksti=”Pussikaljaelokuva”]

Lisää luettavaa