Epäillyt-elokuvan palkittu käsikirjoittaja jatkaa rikosjännäreiden parissa

26.6.2013 08:41

Epäillyt-elokuvan käsikirjoituksesta Oscarilla palkittu Christopher McQuarrie ottaa haltuunsa Menneisyyden vanki -sarjan elokuvamuunnoksen.

McQuarrie on käsikirjoitusuransa ohella ohjannut aiemmin Tuhon tiellä (2000) ja Jack Reacher: Tappajan jäljillä (2012) -rikoselokuvat. McQuarrie on myös vahva ehdokas tulevan Mission: Impossible 5:n ruoriin.

Todennäköisen agenttiseikkailun lisäksi McQuarrie valtaa myös Unforgiven-tuotannon ohjaajan ja tuottajan virat. McQuarrie oli jo aiemmin liitetty elokuvan käsikirjoittajaksi, joten projekti siirtyi nyt entistä tiukemmin yhden miehen ohjaksiin.

Unforgiven ei ole uusinta Clint Eastwoodin Armottomasta (1992), vaan brittiläisestä Menneisyyden vanki -minisarjasta, jossa kahden poliisin murhasta pitkän tuomion kärsinyt nainen yrittää vapautumisensa jälkeen rauhoittua hiljaiseen elämään, mutta joutuu yllättävän koston kohteeksi.

Tuotannon aikataulusta ei ole tietoa, mutta vuodelle 2015 tähdätty Mission: Impossible 5 valmistuu todennäköisesti ensin.

Kuva Jack Reacherista.

Lähde: Collider

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa