Eternal Sunshine of the Spotless Mind -ohjaaja paljastaa seuraavan elokuvansa – tähtenä Audrey Tatou

18.7.2014 12:07

Ranskalainen auteur-ohjaaja Michel Gondry ei ole saanut aikaan yhtä paljon kriitikoiden kuin yleisönkin rakastamaa elokuvaa Eternal Sunshine of the Spotless Mindin jälkeen. Monet ovat sitä mieltä, että Gondry tarvitsee hullujen ideoidensa taakse vahvemman käsikirjoittajan, mutta käsikirjoittaja-ohjaaja itse jatkaa omien juttujensa tekemistä.

Päivien kuohu -elokuvan jälkeen on Gondry jatkamassa tutulla mielikuvituksellisella linjallaan. Ohjaaja on paljastanut, että seuraava elokuva on nimeltään Microbe et gasoil, ja senkin yhtenä tähtenä tullaan näkemään Päivien kuohussakin esiintynyt Audrey Tatou.

Microbe et gasoil kertoo kahdesta syrjäytyneestä teinistä, jotka rakentavat auton ja lähtevät matkalle läpi Ranskan. Koska kummallakaan nuorella ei ole ajokorttia, rakentavat he auton, joka näyttää aivan talolta, jotta voivat poliisin näkyessä vain pysähtyä paikoilleen talonsa kanssa. ”Se on aika mielikuvituksellista, mutta se kuvataan hyvin realistiseen tyyliin”, kertoo Gondry Nerdist-sivuston haastattelussa.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa