Ethan Hawke saa väistyä tämän kaunottaren tieltä menestyneen kauhuelokuvan jatko-osassa

Scott Derricksonin ohjaaman Sinister-elokuvan jatko-osa on löytänyt tähtensä. 2000-luvun alussa tunnetuksi tullut, ja erityisesti elokuvista Rules of Attraction ja Ritarin tarina muistettu Shannyn Sossamon esittää pääosaa Sinister 2:ssa.

Sossamon esittää äitiä, joka kahden 9-vuotiaan kaksoispoikansa kanssa muuttaa taloon, joka on kuin onkin täynnä demoneita, jotka luultavasti eivät jätä perhettä rauhaan. Ensimmäisestä osasta mukaan tulee James Ransonen esittämä apulaissheriffi, joka luultavasti käy epäonnisen äidin kanssa taisteluun pahoja voimia vastaan.

Sinister 2:n ohjaa irlantilainen Ciaran Foy, jonka aiempi ohjaustyö on vuoden 2012 kauhuelokuva Citadel. Elokuvan kuvaukset alkavat ensi viikolla Chicagossa.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut