Fanit voivat iloita – Netflixin lopetettu huippusarja tekee paluun!

Scifi-tarina saa päätöksensä erikoisjakson muodossa.

29.6.2017 22:50

Netflixin äskettäin lopetettu alkuperäissarja Sense8 saa ensi vuonna jatkoa kahden tunnin mittaisella erikoisjaksolla, joka tulee toimimaan koko sarjan päätöksenä.

Asia paljastettiin ohjelman Twitter-tilillä, jossa julkaistiin kuva sarjan luoneen Lana Wachowskin kirjoittamasta kirjeestä.

Wachowskin mukaan fanien rakkaus toi sarjan takaisin, vaikka katsojaluvut ovat olleet haasteellisia.

Uutinen on hyvin yllättävä, sillä Netflix oli antanut ymmärtää, etteivät he tule jatkamaan sarjaa, vaikka fanit kampanjoivat innokkaasti ohjelman pelastamiseksi. Näyttää kuitenkin siltä, että kampanjointi kannatti.

Sense8 alkoi vuonna 2015, ja sitä tehtiin kaksi tuotantokautta. Netflix ilmoitti alun perin sarjan lopettamisesta kesäkuun alussa.

Lähde: Coming Soon

Lisää luettavaa