Festivaaliraportti: Berliinissä keskitytään elokuvaan maailmanlaajuisesti

22.2.2016 16:11

Coenin veljesten uutuuselokuva Hail, Caesar! avasi mukavan viihteellisissä merkeissä tämän vuoden Berliinin elokuvafestivaalit. Hilpeä komedia vie 50-luvun Hollywoodiin ja elokuvan kultakauden hehkuun.

Elokuvan tähdet George Clooney, Tilda Swinton, Josh Brolin ja Channing Tatum toivat punaiselle matolle avajaisten vaatimaa loistokkuutta. Muuten amerikkalainen mainstream-elokuva oli Berliinissä vahvasti vähemmistössä ja hyvä niin, sillä festivaali on jo vuosia keskittynyt elokuvaan maailmanlaajuisesti.

Näkyvin osa moneen erilaiseen sarjaan jakautuneesta tarjonnasta oli kilpasarja, jonka tuomariston puheenjohtaja oli Meryl Streep. Muita jäseniä olivat brittikriitikko Nick James, ranskalainen valokuvaaja Brigitte Lacombe, näyttelijät Lars Eidinger, Clive Owen ja Alba Rohrwacher sekä puolalainen elokuvaohjaaja Małgorzata Szumowska.

Berliinin festivaalin parhaan elokuvan palkinnon sekä ekumeenisen juryn pääpalkinnon sai Gianfranco Rosin ohjaama dokumentti Fuocoammare (Fire at Sea). Se kuvaa elämää italialaisella Lampedusan saarella, jonka hiljaista arkipäivää Pohjois-Afrikasta veneillä saapuvat pakolaisvirrat ravisuttavat.

Pääosassa on 12-vuotias poika, jonka koulunkäynnin ja leikkien väliin leikataan otoksia hypotermiasta kärsivistä pakolaisista ja pelastustyöntekijöiden rutinoituneesta työskentelystä. Saaren ainoa ja raskaasti ylityöllistetty muttei etiikastaan tippaakaan periksiantava lääkäri kertoo järkyttäviä tarinoita ihmiskohtaloista. Ylitäysien veneiden ja meren varaan joutuneiden pakolaisten inhimillinen hätä tulee dokumentissa erittäin lähelle katsojaa, paljon syvemmin kuin uutislähetysten nopeat väläykset.

Kilpasarjan tukevasta ja laajasta tarjonnasta etukäteen kiinnostavin oli Thomas Vinterbergin The Commune, joka kertoo Lukas Moodyssonin Kimpassa (2000) -elokuvan tyyliin tarinan 70-luvun kimppakämppämeiningistä. Nyt ollaan Tukholman sijaan Kööpenhaminassa. 15 vuotta naimisissa ollut pariskunta perii valtavan vanhan talon ja peittääkseen sen asumiskuluja pyytävät sinne asumaan joukon ystäviään. Siinä vaiheessa kun kommuuniin saapuu myös isän rakastajatar alkaa hilpeä yhteiselo rakoilla ja etenkin äidin henkinen tasapaino järkkyä.

Hailakaksi jäävä tarina ei juuri vakuuta, vaikka pääosassa monista elokuvista ja tv-sarjoista tuttu Trine Dyrholm näytteleekin vaikuttavasti. Jopa niin hyvin, että sai roolistaan Berliinin parhaan naisnäyttelijäpalkinnon. Parhaan miespääosapalkinnon sai Majd Mastour elokuvasta Inhebbek Hedi. Mohamed Ben Attian ohjaama elokuva sai myös parhaan esikoiselokuvan palkinnon. Poikkeuksellisen hienosta taiteellisesta osaamisestaan Hopeisen karhun sai kuvaaja Mark Lee Ping-Bing elokuvasta Chang Jiang Tu (Crosscurrent).

Edesmenneessä Jugoslaviassa syntynyt Danis Tanović muistetaan parhaiten elokuvastaan No Man’s Land, joka palkittiin Cannesissa 2001. Se voitti myös parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin ja Golden Globen vuonna 2002. Tanovićin uutuuselokuva Death in Sarajevo perustuu ranskalaisen Bernard-Henri Lévyn näytelmään Hotel Europe. Sarajevolaiseen, menneen loistonsa jo menettäneeseen hotelliin ollaan järjestämässä vuonna 1914 murhatun Itävalta-Unkarin arkkiherttuan, Franz Ferdinandin satavuotisjuhlaa. Järjestelyt ovat kiihkeimmillään, kun pari kuukautta ilman palkkoja ollut henkilökunta alkaa uhata lakolla. Hotellin katolla tehdään tv-ohjelmaa, jossa pureudutaan hajonneen Jugoslavian kipupisteisiin ja kellarissa mafian pyörittämässä yökerhossa hakataan lakkolaisia. Turvamiehet seuraavat salaa monitoreistaan hotellihuoneessaan puhetta valmistelevaa YK:n edustajaa. Tanović on keittänyt näistä aineksista vauhdilla etenevän balkanilaisen hullunmyllyn, jonka hektisyyttä vielä jatkuvassa liikkeessä oleva kamera vain korostaa. Death in Sarajevo sai juryn erikoispalkinnon (Silver Bear Grand Jury Prize).

Ahkera näyttelijä Isabelle Huppert tekee jälleen säväyttävän roolin Mia Hansen-Løven ohjaamassa L‘avenirissä (Things to Come). Huppert näyttelee viisikymppistä filosofian opettajaa, jonka lapset ovat jo muuttaneet kotoa ja nyt hänen miehensä on löytänyt itselleen uuden naisen. Vanha ja turvallinen elämä on äkkiä mennyttä ja tyhjän päälle jäänyt nainen on aivan uudenlaisen tilanteen edessä. Ranskalaisen takuutyylikäs, puhetta pulppuava draama palkittiin parhaasta ohjauksesta.

Panoraama-sarjan pääpalkinnon sai Bouli Lannersin ohjaama, mustan huumorin riemuvoitto Les premiers, les derniers (The First, the Last). Se kertoo hieman akikaurimäkihenkisesti ja lännenelokuvan traditioita kunnioittaen kuusikymppisistä veljeksistä, jotka saavat tehtäväkseen jäljittää rikollispomon varastetun kännykän. Puhelin on joutunut puolivahingossa elämän kolhimalle, pakomatkalla olevalle pariskunnalle. Henkilöt päätyvät paikallisten kovanaamojen hallitseman pikkukykylän raitille, jolla harhailee myös kämmenselkäänsä luodinreiän saanut, Jeesus-niminen mies.

Raskaiden ja vakavien aiheiden elokuvafestivaalina kunnostautuneessa Berliinissä näytettiin sentään muutamia komedioitakin. Dominik Mollin ohjaama News From Planet Mars kertoo surkuhupaisan tarinan kiltistä, kahden teini-ikäisen lapsen yksinhuoltajaisästä, jonka elämä sekoaa lopullisesti, kun mielisairaalasta karannut mies ja nainen muuttavat hänen asuntoonsa ja päättävät vegetarismin nimissä räjäyttää taivaan tuuliin juuri valmistuneen jättikanalan.

Suomea ja Aki Kaurismäkeä sivunneesta Aarla (2004) -elokuvasta muistettavan ohjaajakaksikon Benoît Delépinen ja Gustave Kervernin Saint Amour on ronskilla kännihuumorilla ryyditetty junttikomedia. Valtavaksi paisunut, Boris Jeltsinin näköiseksi muuttunut Gérard Depardieu näyttelee lihakarjankasvattajaa ja Benoît Poelvoorde hänen seksuaalisesti kokematonta mutta suustaan levotonta juttua suoltavaa aikamiespoikaa. Miehet lähtevät kännäävälle kierrokselle ranskalaisille viinitiloille. Matkan aikana opitaan mm. viinan juonnin kymmenen eri tasoa ja tutustutaan vastakkaiseen sukupuoleen.

Suomi ei Berliinissä tänäkään vuonna juuri näkynyt, poikkeuksena muutama kansainvälinen tuotanto. Laura Birn on yksi pääosan esittäjistä englantilaisen David Farrin esikoisohjauksessa The One Below. Hieman hapuileva jännäri kertoo saman talon ylä -ja alakerrassa asuvista pariskunnista, jotka molemmat odottavat lasta. Birn, joka näyttelee alakerran naista, kaatuu ja saa keskenmenon. Kun yläkertalaisten lapsi syntyy, kehkeytyy pariskuntien välille omalaatuinen jännite. Onko lapsen äiti (Clémence Poésy) luulosairas vai yrittävätkö naapurit oikeasti varastaa hänen lapsensa? Tommi Korpela näyttelee Axel Koenzenin ohjaamassa saksalaisessa elokuvassa Deadweight rahtilaivan kapteenia. Dokumentaarista kerrontaa hyödyntävässä tarinassa ollaan aidosti merellä seilaavalla, valtavan kokoisella laivalla ja kuvataan työntekijöiden arkipäivää realistisesti. Draaman aineksia uuvuttavan hitaaseen kerrontaan tulee, kun yksi työntekijä kuolee onnettomuudessa.

Espoo Cinéssä muutama vuosi sitten esitetyn Floating Skyscrapers -elokuvan ohjaajan, Tomasz Wasilewskin United State of Love on vereslihalla tehty kuvaus neljän kiihkeän naisen saavuttamattomista intohimoista 90-luvun alun puolalaisessa lähiössä. Elokuva palkittiin käsikirjoituksesta Hopeisella karhulla.

Teksti: Timo Kuismin
Kuvassa Gianfranco Rosi. Kuva: Richard Hübner

Lisää luettavaa