Flash! Ah ahhhh! – kehutun kauhuelokuvan ohjaaja tuo värikkään avaruussankarin takaisin

Australialaisen ohjaajan ensimmäinen elokuva oli Son of Gun, jonka pääosissa esiintyvät Alicia Vikander ja Ewan McGregor.

J.J. Abramsin tuottaman Overlord-elokuvan ohjannut Julius Avery on palkattu käsikirjoittamaan ja ohjaamaan avaruussankari Flash Gordonin uusi tuleminen.

Vuonna 1934 ensiesiintymisensä sarjakuvissa tehnyt Flash Gordon on Mongo-planeetalla tyrannimaista Mingiä vastaan taisteleva sankari. Ensimmäisen elokuvansa Flash Gordon sai 1980-luvulla. Tätä tuotosta muistellaan edelleen hölmönä camp-elokuvana, jonka uljaan tunnarin kajautti ilmoille itse Queen-yhtye.

Fox on yrittänyt saada Flash Gordonia valkokankaille jo jonkin aikaa. Muutama vuosi sitten projektin luotsiksi tähyiltiin Kingsman-ohjaaja Matthew Vaughnia. Averyn version tuotantoaikataulusta ei vielä ole tietoa.

Lähde: Deadline

Aiheeseen liittyvät jutut