Freddy Krueger viettelevänä – kauhuelokuvien ikoneista syntyi eroottista pin up -taidetta

Nimeä Karl von Frankenstein käyttävä lontoolainen taiteilija on luonut upeita maalauksia, joissa kauhuelokuvista tutut hahmot yhdistyvät homoeroottiseen taiteeseen. Taiteilijan käsittelyssä Jason Voorhees, Freddy Krueger ja Michael Myers ovat toimineet innoituksena aivan uudenlaiselle pin up -julistetaiteelle.

Karl von Frankenstein tunnustautuu kauhuelokuvien suureksi ystäväksi.

– Totta helvetissä! Olen etenkin 80-luvun kauhuelokuvien suuri fani. Niissä on paras tyyli, julisteet, musiikki ja efektit, Karl kertoo Episodille.

– Etsin jatkuvasti uusia kauhuelokuvia, joita en ole nähnyt aiemmin ja katson niitä 3–4 putkeen. Olen lisäksi kasannut punkbändin nimeltä Dead Stiff, jonka laulut kertovat murhista, zombiseksistä ja kauhuelokuvista.

karl_von_frankenstein-1

Julisteiden eroottisesta tyylistä tulee mieleen Tom of Finland. Karl myöntää vaikutteet.

– Olen hänen faninsa, ja opiskelin hänen tuotantoaan yliopistossa. Hänellä oli ikoninen tyyli, joka inspiroi ihmisiä vielä nykyäänkin etenkin homo- ja lesboyhteisössä. Tom of Finland oli kiinnostunut miehistä univormussa ja teki piirroksia fantasioistaan, minua taas kiinnostaa kauhu ja maali. Mutta on selvä juttu, että hän on antanut minulle inspiraatiota.

Vaikutteita Karlille ovat antaneet myös 80-luvun popkulttuuri sekä eroottinen taide ja fantasiakuvasto.

– Sekoitan mielelläni asioita keskenään. Olen aina pitänyt 80-luvun uimapuku- ja kehonrakennuskuvista, joten yhdistin niitä kauhuaiheisiin, ja ideani lähtivät siitä.

karl_von_frankenstein-3

Tässä jutussa esitellyt kuvat on tehty öljyväreillä, mutta joskus hän käyttää myös akryylia saadakseen kirkkaita ja loistavia värejä. Hänestä kuvien pitäisi hallita tilaa ja kiinnittää huomio kaukaa.

– Pidän käsin maalatuista elokuvajulisteista ja kansitaiteesta, joten teen mielelläni julisteen kokoisia tai sitäkin suurempia töitä. Iso kuva seinällä on aivan erilainen kokemus kuin tietokoneen tai puhelimen näytöllä. Olen opiskellut taidetta Itä-Lontoon yliopistossa, ja lisäksi olen tutkinut lempitaiteilijoitteni Boris Vallejon ja Julie Bellin töitä. He tekevät kauniita fantasia-aiheisia öljymaalauksia.

karl_von_frankenstein-4

Kuvia käytetty tekijän luvalla. Lisää taidetta taiteilijan Facebook-sivuilla ja täällä. Karlin bändin musiikkia löytyy täältä.

Jussi Huhtala

Aiheeseen liittyvät jutut