Game of Thrones -kirjailija myöntää tv-sarjan haittaavan kirjoittamista – ”valtava taakka harteilla”

Game of Thronesin kahdeksas ja viimeinen kausi nähdään ensi vuonna.

13.11.2018 11:03

Tulen ja jään laulu -fantasiakirjasarjan romaaneja omalla verkkaisella tahdillaan työstävä George R.R. Martin myöntää Game of Thrones -sarjan vaikeuttavan seuraavan romaanin kirjoittamista.

HBO:n huippusuosittu fantasiasarja perustuu Martinin kirjasarjaan, mutta on jo ehtinyt lähteä omille teilleen, kun kirjailija vielä työstää Tulen ja jään laulun kuudetta osaa, The Winds of Winteriä. The Guardianin haastattelema Martin sanoo kirjojen ja tv-sarjan valtavan suosion kasvattaneen odotuksia ja niiden tuomia paineita.

”Olen kamppaillut sen kanssa jo muutaman vuoden”, Martin sanoo. ”Sarja on saavuttanut niin valtaisan suosion ympäri maailman ja kirjat ovat olleet niin suosittuja ja saaneet niin hyviä arvioita, että joka kerta, kun istun alas kirjoittamaan, olen hyvin tietoinen siitä, että nyt pitää tehdä jotain hienoa. Ja se on valtava taakka harteilla.”

Martin työstää parhaillaan myös HBO:n Game of Thrones -esiosasarjaa yhdessä showrunner Jane Goldmanin kanssa. Sarjan nimen huhuillaan olevan The Long Night.

Lisää luettavaa