Game of Thrones -fanit käärmeissään – keräävät nimiä listaan, jotta kahdeksas kausi tehtäisiin uudelleen

Game of Thronesin finaali ei ole miellyttänyt ihmisiä.

Suuri joukko faneja on aivan käärmeissään Game of Thronesin tekijöille sekä suosikkisarjan viimeiselle kaudelle. Kaudella on heidän mukaansa lukuisia aikahyppyjä, hahmot käyttäytyvät väärin, dialogi on surkeaa, kaikki tuntuu kiirehdityltä ja juoni on typerä.

Etenkin viides osa on saanut täyslaidallisen niskaansa. Ihmiset eivät olleet tyytyväisiä Daenerysin käytökseen, eikä Jaimen ja Cersein kohtalokaan miellyttänyt.

Nyt fanit ovat perustaneet Change.orgiin vetoomuksen, jossa vaaditaan kahdeksannen kauden tekemistä uudelleen paremmilla käsikirjoittajilla.

David Benioff ja D.B. Weiss ovat todistaneet olevansa täysin kyvyttömiä kirjoittajia, kun heillä ei ole lähdemateriaalia (kirjat) käytössään. Sarja ansaitsee lopetuksen, jossa on järkeä. Toteuttakaa se, HBO, lukee kampanjan pystyyn pistäneen Dylan D:n saatetekstissä.

Adresseillahan ei ole mitään vaikutusta mihinkään, joten tuskinpa tämäkään mihinkään johtaa. Voit kuitenkin käydä allekirjoittamassa vetoomuksen täällä. Yli 250 000 ihmistä on allekirjoittanut sen jo.

Lähde: We Got This Covered

Aiheeseen liittyvät jutut