George Clooney repäisee: tarttuu seuraavaksi kulttisarjaan

Scifiä luvassa.

29.1.2021 15:31

Yli 90 vuotta sitten syntynyt seikkailijahahmo Buck Rogers tulee jälleen.  Jo viime vuonna huhuiltiin tämän kulttistatuksestakin nauttivan hahmon uudesta elokuvasta, mutta nyt avaruusmatkailija Rogersin ympärille kehitellään uutta tv-sarjaa.

Sarjan tuottajana ja tähtenä toimii George Clooney. Tieteisfiktio ei ole lajityyppinä Clooneylle vieras, sillä hänet on nähty aiemmin mm. venäläisklassikko Solariksen uudessa sovituksessa sekä Oscar-rohmu Gravityssa. Buck Rogers edustaa kuitenkin niitä köykäisempää viihdettä – hahmon aiemmassa tv-sarjassa oli mukana mm. hassu robotti ja säihkyvän disko-henkistä vaatetusta.

Clooneyn roolihahmon nimeä sarjassa ei ole vielä paljastettu. Toukokuussa 60 vuotta täyttävän näyttelijän on kuitenkin epäilty astuvan muuhun kuin itse Rogersin rooliin – ellei sarja esittele nimihenkilöstään vaihteeksi vanhempaa versiota.

 

Lähteet: Collider, THR

Lisää luettavaa