The Grand Budapest Hotel -tähti hylkäämästään Hulk-roolista: ”Halusin enemmän monimuotoisuutta”

23.10.2014 10:36

Hulkilla on ollut vaikea polku valkokankaalla: Ang Leen vuoden 2003 The Hulk ei ehkä ollut aivan sitä, mitä studio toivoi, eikä Louis Leterrierin vuoden 2008 The Incredible Hulk onnistunut myöskään tekemään vihreästä jätistä koko maailman suosikkia.

Vasta The Avengersin myötä Hulk on monien mielestä löytänyt oikean paikkansa; ei omassa elokuvassaan, vaan muiden supersankarien seassa. Mark Ruffalosta on sittemmin tullut Hulkin kasvot, jotka studio haluaa varmasti pitää mukana pidempääkin. Tämä ei kuitenkaan haittaa vuonna 2008 ilmestyneen, vaisun vastaanoton saaneen The Incredible Hulkin tähteä Edward Nortonia.

Norton kertoo Entertainment Weeklyn haastattelussa, että sai kokeilla ja kokea roolin kanssa sen, mitä halusi.

”Minä todella, todella nautin siitä”, näyttelijä sanoo. ”Mutta kuitenkin, mietin sitä ajan määrää, joka sellaisten elokuvien tekemiseen menee, ja niiden tuomien velvollisuuksien määrää…. Halusin enemmän monimuotoisuutta. Valitsin tien, jossa saisin enemmän monimuotoisuutta kokemuksiini.”

Marvel tarjosi Nortonille mahdollisuutta palata Hulkin rooliin The Avengersissa, mutta näyttelijä kuitenkin kieltäytyi. Kiukutteleva Marvel ilmoitti tämän jälkeen, että Nortonilta puuttui ”yhteistyön henki.” Tämä ei kuitenkaan vaivannut mielenkiintoisa rooleja sen jälkeen löytänyttä näyttelijää.

”Jos olisin jatkanut sen kanssa, en olisi tehnyt Moonrise Kingdomia, The Grand Budapest Hotelia enkä Birdmaniä, koska ne kaikki olisivat menneet päällekkäin The Avengersin kanssa. Ja ne elokuvat olivat minulle prioriteetti. Olen kuitenkin todella, todella onnellinen, että pääsin tekemään sen kerran”, jalat maan pinnassa pitävä Norton sanoo.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa