Guardians of the Galaxy -tähteä Chris Prattia pidettiin uransa alkuvaiheessa näkymättömänä: ”Vaimoani iskettiin”

20.5.2015 04:21

Nykyään jo kuuluisa näyttelijä Chris Pratt kertoi GQ-lehdelle tunteneensa uransa alkutaipaleella itsensä joskus näkymättömäksi, koska miehen vaimolla Anna Fariksella oli paljon menestyneempi ura:

– Minulla on ollut hetkiä, kun olin vain se tyyppi joka juhlissa pitää huolta käsilaukusta ja ihmiset pitävät minua näkymättömänä. Ja, tiedätkö, näyttelijöitä ilmaantuu paikalle ja he alkavat vain häpeilemättömästi iskemään vaimoani vilkaisemattakaan minua, Pratt paljasti

Tähti puhui myös vaimonsa urasta ja ylisti hänen työtään showbisneksessä:

– Hän on tehnyt uskomattomia asioita. Hänet tullaan aina tuntemaan todella hauskoista ja hienoista töistä, hyvistä arvioista ja menestyksekkäistä jutuista.

Pari alkoi tapailemaan vuonna 2007. Nykyään he ovat naimisissa ja heillä on vuonna 2012 syntynyt poika.

Anna Faris näyttelee tällä hetkellä Mutsi -tv-sarjassa. Fariksen tunnetuimpia töitä on näytteleminen Scary Movie -elokuvasarjassa. Chris Prattin seuraava roolisuoritus nähdään Jurassic World -elokuvassa. Se saa ensi-iltansa kesäkuussa tänä vuonna.

Kuva: Guardians of the Galaxy

Lähde: GQ

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa