”Hahmoni juoksee, taklaa ja tappelee” – Kate Winsletin haastavin rooli

Yli 30 vuotta näytellyt Kate Winslet tuskin kavahtaa enää mitään, mutta amerikkalaisen pikkukaupungin etsivän rooli suoratoistosarjassa Mare of Easttown oli näyttelijälle tasaväkinen vastus. Sarja on nyt katsottavissa HBO Nordicilla.

Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun Kate Winslet nähdään ase kädessä. Hän näyttelee rikosetsivä Mare Sheehania HBO Nordic -suoratoistopalvelun seitsenosaisessa sarjassa Mare of Easttown. Kovaksikeitetyn etsivän rooli on uusi aluevaltaus Winsletille, joka on voittanut Oscar-palkinnon vuoden 2009 elokuvasta The Reader – Lukija. Hän on keräänyt myös kuusi Oscar-ehdokkuutta muun muassa elokuvista Tahraton mieli, Titanic ja Steve Jobs sekä kahminut lukuisia muita palkintoja esimerkiksi Mildred Pierce -sarjasta.

– Olin kuvauksissa Englannissa, kun sain sekä Ammoniten että tämän sarjan kahden ensimmäisen jakson käsikirjoitukset syyskuussa 2018. Otin vastaan molemmat upeat ja vaativat työtarjoukset. Sarja tuli täydelliseen aikaan minulle, sillä olin etsinyt projektia, johon pääsisin uppoutumaan pidemmäksi aikaa niin kokonaisvaltaisesti kuin tähän, Winslet muistelee videohaastattelussa Episodille.

Usein A-listan näyttelijät miettivät kuukausikaupalla suostumustaan uuteen työtehtävään. Winslet, joka toimii myös minisarjan vastaavana tuottajana, vastasi kuitenkin heti myöntävästi Brad Ingelsbyn (The Way Back) kirjoittamaan käsikirjoitukseen.

– Se oli kuin keski-ikäisen näyttelijän unelma. Niin paljon kuin inhoankin sanaa “keski-ikäinen”, en ole enää 20-vuotias vaan neljävitonen. Se on tosiasia. Käsikirjoituksesta kuulsi aitous, ja sielukas tarina puhutteli minua. Tunsin, että minun oli luontevaa päästää suustani Marelle kirjoitetut vuorosanat. Luen aina ääneen pätkiä käsikirjoituksesta lasteni kanssa, ja tämä kuulosti todella hyvältä.

Kivikkoinen tie vaatii sisua

Tapahtumat sijoittuvat pieneen työläiskaupunkiin Pennsylvanian osavaltiossa. Sarjan Easttown on fiktiivinen versio paikasta, josta Ingelsby on kotoisin.

– Vartuin puolen tunnin ajomatkan päässä Philadelphiasta olevassa pikkupaikassa. Isoisälläni oli baari, jossa kävi lähinnä raksatyöläisiä. Hänen isänsä oli alkoholisti, joka ei ollut koskaan kotona. Meillä oli siis työväenluokan arvot.  Halusin kuvata näitä ihmisiä myötätunnolla ja tuoda esille arkipäivän sankaruuden, Ingelsby valottaa.

Winslettin roolihahmo Mare Sheehan tutkii vuotta aikaisemmin murhatun nuoren naisen tapausta ja uutta paikallista katoamista. Kaikki tuntevat toisensa Easttownissa, ja Sheehanin on odotettu jo pitkään ratkaisevan murhamysteerin.

– Kyse on suurelta osin tiiviistä yhteisöstä, armosta, myötätunnosta ja surusta. Yritämme tuoda esille, miten tavalliset ihmiset elävät ja selviävät oikeassa elämässä, joka ei ole aina ruusuilla tanssimista. Vastoinkäymiset ovat joskus ylisepääsemättömiä ja perhedynamiikka voi muuttua tällaisten tapahtumien myötä, Winslet kuvailee.

Kate Winslet ja Guy Pearce.

Rikosetsivä on myös kaupungin maineeseen nostanut sankari, sillä hän on 16-vuotiaana heittänyt voittokorin koulujoukkueiden koripallon mestaruussarjassa. Se on edelleen iso juttu pikkupaikan itsetunnolle.

– Mare ei todellakaan tunne itseään sankariksi tai suurten ongelmien ratkaisijaksi. Jokavuotinen seremonia mestaruuden kunniaksi muistuttaa häntä enemmän epäonnistumisista kuin menestyksestä. Suurimman osana ajasta Mare haluaisi käpertyä sikiöasentoon sängyssä, mutta hänen on puskettava eteenpäin.

Entisenä urheilijana ja nykyisenä poliisina Sheehanin on oltava hyvässä kunnossa, mutta hän ei ole mikään yli-inhimillinen ihmenainen. Winslet muistuttaa, että harva yli 40-vuotias nainen on supesankarielokuvien naishahmojen kaltainen.

– Pidämme huolta kunnostamme kaiken muun ohella! Tiesin, että tämä on minulle valtava haaste. Kuvaukset kestivät 124 päivää ja koronahässäkkä osui sen puoliväliin. Näyttelin siis hahmoa yli vuoden ja lisäksi viisi kuukautta kestäneen harjoittelujakson ajan. Minun oli oltava hyvässä kunnossa, koska rooli oli hyvin fyysinen. Hahmoni juoksee, taklaa ja tappelee pidättäessään epäiltyjä. Minun oli myös pidettävä itseni kunnossa, pysyä terveenä ja skarppina, että pystyin suoriutumaan kovasta urakasta kunnialla.

Kaikki ei aina mene putkeen

Sheehan on täysin erilainen kuin Winslet, mutta näyttelijää kiehtoi etenkin hahmon sisäinen kamppailu.

– Minua viehätti myös Maren vastuuntunto. Tunsin yhteenkuuluvuutta hänen perhekeskeisyyteensä. Ymmärrän hyvin, että hänelle on pääasia pitää perhe koossa hinnalla millä hyvänsä, vaikka Maren kanssa ei ole aina helppo tulla toimeen. Pidin myös siitä, että hän myöntää itselleen epäonnistuneensa ja yrittää korjata virheensä.

Ohjaaja Craig Zobel (The Leftovers) vakuuttaa, että Sheehan on hyvin kyvykäs hahmo.

– Hän kantaa sisällään suurta surua ja on luhistumispisteessä henkilökohtaisten traumojen takia mutta tekee silti työnsä ja yrittää saada elämänsä raiteilleen, Zobel kertoo.

Winslet lisää, että elämässä on tehtävä töitä päästäkseen vaikeiden aikojen yli. Oman itsensä löytämisen ja ymmärtämisen kautta selviää, mikä tekee onnelliseksi.

– Nautin suurista haasteista, kuten etsivän näyttelemisestä, sillä en koskaan voisi tehdä sitä työtä henkisen paineen takia. Olisin todella surkea siinä työssä, mutta selviäisin mainiosti kahvittelusta ja huurteisten kumoamisesta töiden jälkeen, Winslet nauraa.

Oscar-voittaja valmistautui rooliin katsomalla rikosdokumentteja, mutta vältti tietoisesti fiktiivisten rikossarjojen katsomista. Hän halusi oppia, miten oikeat etsivät työskentelevät.

– Vietin useita kuukausia seuraamalla poliisien työtä eri osastoilla ja asemilla Easttownissa sekä läheisessä Marplessa. Olin myös mukana etsivien autoissa, kun he partioivat opioidialuetta. Opin, että kaikki ei aina mene täydellisesti, esimerkiksi käsirautojen kanssa sähläämistä sattuu koko ajan, eikä niitä aina saa ranteisiin ensimmäisellä yrittämällä. Halusimme tuoda tämänkin tosiasian esille etsivien työstä.

Zobel huomauttaa, että sarjassa ei keskitytä pelkästään poliisin tutkimustyöhön.

– Kyse ei ole teknisten yksityiskohtien ja prosessin kuvailusta. Pidän itse sarjaa draamana, jossa on osana poliisimysteeri. Ennen kaikkea se on kuvaus tästä naisesta, Mare Sheehanista.

Ohjaaja on sitä mieltä, että on katsojien edun mukaista, kun sarjaa esitetään vain yksi jakso viikossa.

– Näin katsojat ehtivät sulatella jokaisen jakson tapahtumat kunnolla eivätkä vain ahmi koko kautta kerralla keskittymättä. Tällaisessa sarjassa, jossa selvitetään mysteeriä, haasteena oli lopettaa jokainen jakso loogiseen cliffhangeriin. Keskustelimme tästä Katen kanssa päivittäin.

Zobel on ohjannut kaikki jaksot, mikä on harvinaista minisarjojen kohdalla. Yleensä tällaisen työmäärän jakaa ainakin kaksi ohjaajaa. Tässä tapauksessa Zobel astui yli vuoden kestävään remmiin, kun alkuperäinen ohjaaja-tuottaja joutui luopumaan projektista henkilökohtaisten syiden takia.

– Tuotanto oli jo alkanut, kun luin käsikirjoituksen. Pidin tarinasta, enkä ollut koskaan nähnyt Katen esittävän tämäntapaista hahmoa. Paperilla kaikki oli hyvin vakavaa, mutta Kate on itse asiassa melko hauska. Hän päätti yhdistää Marea esittäessään etsivän kuivan huumorin ja äkäpussimaisen olemuksen. Halusin ehdottomasti ohjata sarjan ja nähdä, mihin suuntaan hän vei hahmoa, kertoo Zobel.

Ingelsby kiittää etenkin Winsletin ja tämän äitiä näyttelevän Jean Smartin kohtauksia hyvänä vastapainona sarjan vakavalle yleisilmeelle.

– Käsittelemme rankkoja aiheita, mutta Kate ja Jean pitivät huolta, että kohtaukset eivät mene liian synkiksi ja että aina löytyy syytä hymyyn. Kate tietää erittäin hyvin, miten vastavoimat on pidettävä tasapainossa, käsikirjoittaja Ingelsby toteaa.

Teksti: Johanna Juntunen, Los Angeles
Kuvat: HBO Nordic

Aiheeseen liittyvä video