HBO kuoppasi Game of Thrones -esiosan käytettyään hurjat 30 miljoonaa sen pilottijaksoon

Aina ei homman toimivuus ole rahasta kiinni.

4.12.2021 15:00

Game of Thronesin ilmiömäistä suosiota ei ole kieltäminen. Sarjan lähestyessä loppuaan HBO julkisti työskentelevänsä useamman samaan tarinamaailmaan sijoittuvan spin-offin kanssa. Kaikki näistä sarjoista eivät kuitenkaan valitettavasti tule näkemään päivänvaloa.

Journalisti James Andrew Miller paljastaa uudessa kirjassaan Tinberbox: HBO’s Rutheless Pursuit of New Frontiers uusia tietoja spin-offien kohtalosta. Kirjan mukaan suoratoistopalvelu ehti sijoittaa huimat 30 miljoonaa dollaria uuden Naomi Wattsin tähdittämän Game of Thrones -sarjan pilottijakson tuotantoon, mutta päätyi lopulta kuitenkin laittamaan koko konseptin jäihin.

”Tämä ei vain toimi enkä näe sen yltävän alkuperäissarjan tasolle”, kirja kertoo Bob Greenblattin, WarnerMedian entisen puhemiehen, todenneen HBO:n sisältöpäällikölle Casey Bloysille. Bloys myönsi olevansa samaa mieltä ja sarjan tuotanto keskeytettiin syksyllä 2019.

Nimeämättömäksi jäänyt esiosa olisi sijoittunut aikaan tuhansia vuosia ennen Game of Thronesin tapahtumia. Tällöin Westeros oli Pitkän Yön eli vuosikymmeniä yhtäjaksoisesti kestävän talven kurimuksessa ja valkoiset kulkijat kauhistuttivat tavallista kansaa.

Vaikka tämä hyytävä spin-off koki lopulta karun kohtalon, näin ei onneksi ole käynyt kaikille jatkosarjoille. Lohikäärmeistään kuuluisan Targaryen suvun aikaisempiin vaiheisiin keskittyvä House of the Dragon on saamassa ensi-iltansa HBO Maxilla ensi vuonna.

Lähde: Insider, Screenrant

Lisää luettavaa