HBO:lta lisäkyytiä suositulle länkkärisarjalle: Deadwood saa kuin saakin oman leffan – julkaisuajankohtakin on jo selvillä

HBO on vihdoinkin antanut vihreää valoa Deadwood-leffalle.

25.7.2018 20:31

Länkkärisarja Deadwood tulee taas. HBO:n ohjelmistopäällikkö Casey Bloys varmisti juuri, että suosikkisarja saa oman elokuvansa, kuten jo muutama päivä sitten huhuiltiin.

– Ihmiset työskentelivät raskaasti ja hartaasti, saadakseen riivittyä elokuvan kasaan. Tämä on kuitenkin ollut logistinen painajainen, jotta saimme kaikkien näyttelijöiden aikataulut osumaan yhteen. Nyt se onnistui.

Leffan ensi-iltapäivämäärä on joskus ensi keväänä.

Sarjan luoja David Milch kirjoitti myös elokuvan käsikirjoituksen.

Fanit ovat odottaneet jotain tapahtuvaksi jo vuodesta 2006 saakka, kun sarja loppui. Deadwoodia tehtiin kolme kautta ja 36 jaksoa. Se voitti kahdeksan Emmyä, ja moni kriitikko pitääkin sitä yhtenä kaikkien aikojen parhaana tv-sarjana.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa