Huikeasta yllätyslopusta tunnettu rikoselokuva täyttää 20 vuotta – tiesitkö nämä faktat

13.9.2015 13:14

Bryan Singerin ohjaama Epäillyt (The Usual Suspects) on moderni klassikko, joka tunnetaan vetävästä rikostarinastaan, upeista näyttelijäsuorituksistaan ja ennen kaikkea leuat loksauttavasta yllätyskäänteestään. Epäillyt tuli Yhdysvalloissa teattereihin elokuussa 1995, joten sen ensi-illasta on jo ehtinyt kulua 20 vuotta. Sen kunniaksi kokosimme 20 kiinnostavaa Epäillyt-faktaa.

1. Epäillyt on Bryan Singerin (s. 1965) toinen pitkä elokuva. Ensimmäinen oli Public Access (1993), jota on Suomessa esitetty nimellä Kuka on syyllinen.

2. Epäillyt voitti kaksi Oscaria. Kevin Spacey palkittiin parhaasta miessivuosasta ja Christopher McQuarrie käsikirjoituksesta.

3. McQuarrie tekee elokuvassa pienen cameoroolin. Hän esittää poliisia elokuvan loppupuolella ja nauraa päin kameraa, ikään kuin silmäniskuna loppukohtauksesta yllättyneelle katsojalle.

4. Epäillyt on IMDb:n käyttäjien kaikkien aikojen Top 250 -listalla sijalla 24.

 

usual_suspects_1

 

5. Kohtaus, jossa päähenkilöt seisovat tunnistusrivistössä, oli alun perin kirjoitettu täysin vakavaksi, mutta väsyneiden näyttelijöiden pokka ei pitänyt pitkän kuvauspäivän loppupuolella, joten Singer päätti käyttää kaikkein hauskimmat otokset. Kevin Pollakin mukaan hauskuus syntyi siitä, että Benicio Del Toro pieraisi ainakin kymmenen kertaa. Del Toro taas on sanonut jonkun pieraisseen, mutta syyllistä ei saatu selville.

6. Elokuvan leikkaaja John Ottman sävelsi myös musiikin. Hän on työskennellyt useissa Bryan Singerin elokuvissa.

7. Elokuva alkoi ideana julisteesta, jossa viisi miestä seisoo tunnistusrivistössä. Alkuperäinen nimi viittaa Casablanca-elokuvan repliikkiin ”Round up the usual suspects” eli ”Pidättäkää tavanomaiset epäillyt”.

 

usual_suspects_2

 

8. Verbal Kintin rooli kirjoitettiin alusta alkaen Kevin Spaceylle. Spacey vaikuttui Sundance-festivaaleilla Singerin esikoisohjauksesta Kuka on syyllinen ja kertoi ohjaajalle haluavansa näytellä hänen seuraavassa elokuvassaan.

9. Epäillyt kuvattiin 35 päivässä 6 miljoonan dollarin budjetilla.

10. Kaikki näyttelijät lupautuivat mukaan tavanomaista pienemmällä palkkiolla.

 

usual_suspects_del_toro

 

11. Benicio Del Toro puhui niin epäselvästi, että Stephen Baldwin unohti omat repliikkinsä, koska hän ei ymmärtänyt Del Toron puhetta. Eräässä kohtauksessa taas Kevin Pollakin roolihahmo kysyy ”Mitä hän äsken sanoi?”, ja Pollak tarkoitti sitä oikeasti, koska hänkään ei saanut Del Toron puheesta selvää.

12. Del Toron epäselvä mumina oli hänen oma ideansa roolihahmoa varten, ja Bryan Singer tarttui siihen. Del Toroa pyydettiin ensin McManusin rooliin, jota Stephen Baldwin esittää. Del Toro halusi sen sijaan esittää Fensteriä, jonka esittäjäksi oli ensin ajateltu vanhempaa näyttelijää kuten Harry Dean Stantonia.

13. Keyser Soze oli alun perin nimeltään Keyser Sume, ja hahmo oli nimetty Christopher McQuarrien entisen esimiehen mukaan. McQuarrie antoi käsikirjoituksen luettavaksi entiselle esimiehelleen, joka kuitenkaan ei halunnut tulla yhdistetyksi elokuvan pahikseen, joten nimi piti vaihtaa.

14. McQuarrie sai vaikutteita Keyser Sozen hahmoon tosielämän murhamiehestä nimeltä John List, joka surmasi perheensä ja katosi sen jälkeen 17 vuodeksi.

15. Kevin Spaceyn vasemman käden sormet liimattiin yhteen, jotta roolihahmon vamma näyttäisi uskottavammalta.

16. Redfoot heittää palavan savukkeen McManusin kasvoille, vaikka sen oli tarkoitus osua rintaan. Stephen Baldwinin spontaani reaktio ei kuulunut käsikirjoitukseen, mutta Singer päätti ottaa sen mukaan elokuvaan.

17. Varastetut smaragdit ovat oikeita jalokiviä, jotka saatiin lainaan elokuvan tekoa varten.

 

usual_suspects_4

 

18. Chazz Palminteri oli tekijöiden ykkösvalinta Dave Kujanin rooliin, mutta hän ei saanut elokuvaa mahtumaan aikatauluunsa. Rooliin pyydettiin sen jälkeen Christopher Walkenia, Robert De Niroa ja Al Pacinoa. Pacino harkitsi roolia vakavasti mutta kieltäytyi vedoten siihen, että hän oli juuri esittänyt samantyyppistä roolia Michael Mannin elokuvassa Heat. Kiireinen Palminteri otti roolin lopulta vastaan, mutta hänen osuutensa kuvaamiseen oli vain viikko aikaa. Pacino on kertonut myöhemmin, että tästä roolista kieltäytymistä hän katuu kaikkein eniten.

19. Pacinolle tarjottiin myös Redfootin roolia. Toivelistalla olivat hänen lisäkseen Christopher Walken, Tommy Lee Jones, Jeff Bridges, Charlie Sheen, James Spader ja Johnny Cash. Lopulta Redfootiksi valittiin konnan rooleissa usein nähty Peter Greene, joka esitti Pulp Fictionissa Zediä.

20. Verbal Kintin repliikki ”Paholaisen petollisin temppu on se, ettemme usko hänen olevan olemassa” on peräisin runoilija Charles Baudelairen kynästä. Singer ja McQuarrie eivät tosin tienneet siteeraavansa kuuluisaa 1800-luvun ranskalaisrunoilijaa. Epäiltyjen julisteessakin käytetty sitaatti on mukana myös Arnold Schwarzeneggerin elokuvassa End of Days (1999). Gabriel Byrne ja Kevin Pollak näyttelevät siinäkin.

Lähde: IMDb

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa