Ihmiset kävelivät ulos Daniel Radcliffen uuden elokuvan näytöksestä – tragikoominen syy

23.1.2016 21:03

Harry Potterista tuttu näyttelijä Daniel Radcliffe on paiskinut paljon töitä viime aikoina. Elokuvaprojekteja on riittänyt. Kaikki eivät toki ole olleet menestyksiä, kuten esimerkiksi vastikään ensi-iltansa Sundance Film Festivalilla saanut Swiss Army Man.

Ihmiset itse asiassa kävelivät varsin suurin joukoin ulos elokuvan näytöksestä. Syy ei ole sieltä tavallisimmasta päästä – elokuvassa on liikaa pieruja.

Radcliffe esittää elokuvassa ruumista, jonka Paul Danon esittämä hahmo löytää ajautuneena rannalle. Ruumiista tulee Danon matkakumppani, joka päästää kaasua koko elokuvan ajan.

Elokuvassa on myös muita joitakin ihmisiä ahdistavia kohtia, kuten homoeroottinen kohtaus Radcliffen ja Danon välillä, erektio ja masturbointia.

Kuva: Swiss Army Man

Lähde: Cinema Blend

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa