Variety-sivuston mukaan Steven Soderberghin Sundance-elokuvajuhlilla näytetty Presence oli joillekin liian häiritsevää tavaraa. Osa katsojista käveli ulos teatterista kesken elokuvan.
”Tällainen painostavuus on aivan liikaa”, eräs katsoja oli kommentoinut mennessään.
Elokuvassa näytellyt Lucy Liu oli puolestaan kommentoinut elokuvan aikana: ”Kehoni reagoi tähän kokemukseen, kuin en olisi koko leffassa”.
Presence ei ole ensimmäinen Sundance-elokuva, jonka ensinäytöksestä on kävelty ulos. Noin 30 vuotta sitten Quentin Tarantinon Reservoir Dogs aiheutti samanlaisia tunteita. Kun Michael Madsen alkoi tanssimaan leikelty korva kädessään K Billy’s Supersoundien tahtiin, joukkopako alkoi.
Cinemablendin Ryan LaBee kommentoikin, että reaktio voi kertoa siitä, että Soderberghin kauhutrillerissä on jotain ainutlaatuista:
”Koko leffa on kuvattu ihmisiä piinaavan aaveen näkökulmasta, joka on vallankumouksellista”.
Parhaiten Ocean’s Elevenin kaltaisista valtavirtaelokuvista tunnettu Soderbergh ei ole uransa varrella myöskään vältellyt kokeilevien tekniikoiden käyttämistä. Vuoden 2018 Unsane kuvattiin iPhone-puhelimella.
Vulturen kriitikko Bilge Ebiri kirjoittaa: ”Presence on taide-elokuva, joka toimii myös mukaansa tempaavana kauhuelokuvana”.
Hän hehkuttaa elokuvaa jopa Soderberghin uran parhaaksi myöhempien aikojen teokseksi.

Lähde: Variety, Cinemablend
EDIT 22.1.2024 klo 23:45: Reservoir Dogsissa näytteli Michael Madsen, ei Michael Mann.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.