Illan tv-tarjonnassa on elokuva Valtion vihollinen (1998).
Asianajaja saa poliitikon murhan jälkiseurauksena haltuunsa videonauhan. Asiaa hetken ihmeteltyään hän tajuaa NSA:n liittyvän asiaan.
Ohjaajana Tony Scott. Näyttelijöinä Will Smith, Gene Hackmann sekä Jon Voight.

Valtion vihollinen (1998).
Gene Hackman ei ollut alkuun suostuvainen liittymään elokuvan näyttelijäkaartiin. Hän kuitenkin vakuuttui lopulta useiden kieltäytymisten jälkeen ohjaaja Tony Scottin soitettua tälle.
Elokuva tuotti maailmanlaajuisesti 250,8 miljoonaa dollaria, ja se sai elokuvakriitikoilta yleisesti ottaen myönteisiä arvioita. Monet kehuivat elokuvan käsikirjoitusta, ohjausta sekä Smithin ja Hackmanin välistä kemiaa. Smith tuli mukaan normaalia pienemmällä palkalla, koska halusi työskennellä Hackmanin kanssa.
Smithilläkin on omat hetkensä elokuvassa. Hän muun muassa improvisoi elokuvan repliikin naisten alusvaatteiden ostamisesta kokeillakseen pukeutumista niihin viikonloppuisin. Smith sanoi aikoinaan, että hänen oli vaikea hillitä koomikkovaistoja, vaikka kyseessä oli vakava rooli.
NSA ymmärrettävästi kieltäytyi yhteistyöstä elokuvantekijöiden kanssa. Leffaa varten kuvattiin silti NSA:n päärakennusta julkisesta ilmatilasta käsin.
Elokuva on myös Disney Plussassa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- La 11.05.2024 klo 21.00, STAR Channel
- Ma 13.05.2024 klo 03.30, STAR Channel
- To 16.05.2024 klo 01.00, STAR Channel
- Pe 17.05.2024 klo 22.00, STAR Channel

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.