Illalla tv:ssä: Baywatch – rantaa, ryntäitä ja Mitch

Ysärin kauniit ja urheat rantavahdit palaavat.

7.9.2020 14:01

Myös monen teinin suosikkeihin 1990-luvulla kuulunut Baywatch alkaa tänä maanantaina uusintana tv:ssä. Jos tämä vuosi on lähinnä kulunut ihmismassoja ja rantoja vältellen, nyt niistä voi nauttia kotisohvalta. Baywatch tarjoaa aivan oman luokkansa eskapismia.

Rantavahdeista ei ehkä tänään tehtäisi fiktiosarjaa, vaan tosi-tv:tä. Toisin oli 1980-luvun lopulla, juppiajan kliimaksin kiimassa. Paljaan pinnan näyttäminen oli esityspaikasta riippuen häveliästä, mutta uimapuvuissa kauniit ihmiset kelpasivat suurten kanavien prime timeen. Lisäksi Baywatchin joka jaksossa pyrittiin kertomaan juonellista tarinaa, ei vain esittelemään vartaloita.

Tosin jo sarjan aloitusjakso kielii siitä, että isoin panostus on silti uhkeiden ja komeiden rantaihmisten esittelyssä, ei juonessa: Yksi hahmoista valitsee lennosta, ettei hän tahdo eräänä päivänä istua lakimiehenä toimistossa, vaan kirmata rannalla hengenpelastajana. Kukaan, edes mies itse, ei kyseenalaista lakimiehen ja rantavahdin tulotason eroa. Sama kaveri [spoilerivaroitus!] ajaa myös vahingossa autollaan mereen, mutta onni onnettomuudessa – hän päätyy siten pelastamaan Baywatchin ensimmäisen hukkuvan, hehkeän Laurien (Mädchen Amick, Twin Peaks).

11 kautta kestäneen sarjan taustalla on toimiva kaava. Kerronnassa edetään leikkauksia myöten legendaarisen Miami Vicen tyyliin: Tajunnan räjäyttävän rockrenkutuksen säestämää alkutekstijaksoa seuraa alkutilanteen esittely, ristiriita ja neljännessä näytöksessä viimein tilanteen ratkaisu. Musiikkivideomainen editointi pitää tempoa yllä.

Sarjan kaikkien kausien vakiokasvo, David Hasselhoff, saa runsaasti ruutuaikaa, sillä hänen näyttelemänsä Mitch on rantavahtijoukon esimiesryhmää. Toisaalta Hasselhoffilla oli Baywatchin alussa myös korkea status Ritari Ässä -sarjan teiden sankarina. Vierailevia tähtiä riittää Bryan Cranstonista (Breaking Bad) William Fichtneriin (mm. Armageddon).

Mielenkiintoista sinänsä, mutta vain muutama vuosi Baywatchin aloituksen jälkeen myös Suomen tv:ssä alkoi näkyä nk. body show’n lajityyppi. Tämä käsittää esim. Gladiaattorit, jossa hyvännäköiset vakiokisaajat vetivät katsojia ruutujen ääreen tiukoissa trikoissaan. Tosi-tv:n aika alkoi olla käsillä ja silmäparit siirtyivät fiktiosta yhä useammin sen pariin. Baywatch on nostalginen matka – tällaista ei enää tehdä. Ei vuoden 2017 samanniminen leffakaan tälle sarjalle pärjää.

Baywatch Subilla 7.9.20 alkaen ma-to klo 18.00, uusinnat sunnuntaipäivisin samalla kanavalla ja AVAlla arkiöisin to-pe. Jaksot myös mtv.fi:ssä.

Lisää luettavaa