Illalla nähdään televisiosta laadukas scifi-elokuva Ex Machina (2014).
Elokuvan tarinassa ohjelmoija Caleb voittaa työpaikkansa kilpailussa viikonlopun firman mahtavan toimitusjohtajan erämaakodissa. Saavuttuaan paikalle Calebille paljastuu, että johtaja on valinnut hänet koehenkilöksi kokeeseen, jolla mitataan tekoälyn ihmismäisyyttä. Tekoäly on kaunis ja petollisen viettelevä androidi Ava.
Ohjaajana sekä käsikirjoittajana toimii pätevän oloinen Alex Garland, josta saatetaan vielä tulevaisuudessa kuulla paljonkin. Hän on tähän mennessä ohjannut Ex Machinan lisäksi vain Hävitys-elokuvan. Pääosissa nähdään Alicia Vikander, Domhnall Gleeson ja Oscar Isaac. Sattumalta Gleeson ja Isaac näyttelevät myös Star Wars -elokuvissa.
Garland sanoi nokkelasti elokuvan sijoittuvan ”10 minuuttia tulevaisuuteen.” Hän tarkoitti tällä sitä, että esimerkiksi Google tai Apple saattaisi julkistaa huomenna elokuvassa nähtävän tekoälyrobotin, josta kaikki olisivat yllättyneitä – mutta eivät kuitenkaan kovin yllättyneitä.
Elokuvalla on yllättäen yhteys Norjaan, sillä leffassa paljon nähtävä talo on oikeasti norjalainen hotelli. Leffa on myös Netflixissä. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Pe 18.03.2022 klo 21.00, Kutonen
- La 19.03.2022 klo 23.30, Kutonen
- To 24.03.2022 klo 23.10, Kutonen

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.