Illalla tv:ssä: Imperiumin toivo ja impotentti kuningas

Juonittelua entisajan hovissa.

12.5.2020 15:02

Alkujaan Starz-televisioyhtiön ohjelmistoon tehty Espanjalainen prinsessa alkaa tänä iltana myös Ylen kanavalla, nuoren ylhäisöneidon vähemmän loisteliaalla merimatkalla. Tihkusateisessa Englannissa häntä on odotellut puoli vuotta nuorukainen, jonka hontelon kaulan pitäisi kerran kestää kuninkaan kruunun paino. Uutuussarjaa voi suositella esim. toista Starz-sarja Outlander – Matkantekijää fanittaville.

Näitä tv-sarjoja yhdistää useampikin seikka – ensinnäkin ne toimivat porttina historiaan, kuvatessaan mm. menneen ajan yhteenottoja. Molemmissa sarjoissa nähdään omapäisiä naishahmoja, päähenkilöt tietenkin muiden edellä. Mutta ei uutuudenkaan prinsessa ole lopulta yli-ihminen, vaikka hän upeissa yksityiskohtaisesti kirjailluissa puvuissaan liihotteleekin yhtä nuoren puolisonsa petiin hyvin tietäväisin elkein ja saa tämän värisemään pelosta.

Espanjalaisen prinsessan kahdeksan jakson mittainen ensimmäinen kausi on viime kädessä kuitenkin loisteliasta monarkkisaippuaa. Päähenkilön, Katariinan, nuoruus ja siihen liittyvä naivius värittävät sen kohtauksia, mutta hovin juonittelut kasvattavat hahmoja jakso jaksolta. Sarjan prinsessa Katariinaa näyttelee Game of Thronesistakin tuttu Charlotte Hope. Muissa osissa ovat mm. Elliot Cowan (Kultainen kompassi), Laura Carmichael (Downton Abbey) ja Harriet Walter (The Crown).

Espanjalainen prinsessa Yle tv1:llä tiistaisin 12.5.20 klo 19.00 alkaen ja Yle Areenassa.

Lisää luettavaa