Illalla esitetään televisiosta hyvän vastaanoton saanut draama First Reformed (2017).
Traagisen perhetapahtuman jälkeen ex-sotilaspappi Ernst Toller saa mahdollisuuden aloittaa alusta pienen seurakunnan pappina New Yorkissa. Tolleria lähestyy raskaana oleva Mary, jonka aviomies on epävakaa ja radikaali aktivisti. Toller sotkeutuu kuvioihin, jotka pakottavat hänet kohtaamaan vaikean menneisyytensä ja muuttavat hänen käytöksensä entistä vaarallisemmaksi, ja pian hän ryhtyykin uhkarohkeaan hankkeeseen.
Roomassa, Cinema Americassa tapahtuneessa elokuvan näytöksessä sattui ikäviä. Raportoidusti äärioikeistolaista ideologiaa kannattavat henkilöt hyökkäsivät elokuvaan jonottaneiden ihmisten kimppuun. Neljä joutui sairaalaan hoitamaan vammojaan ja neljä hyökkääjää pidätettiin. Tapahtuman edustajat ovat puhuneet avoimesti paikallisia äärioikeistolaisia ryhmittymiä vastaan.
Ohjaajana toimii Paul Schrader. Pääosissa nähdään Ethan Hawke sekä Amanda Seyfried. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Su 04.09.2022 klo 21.00, Kutonen
Lue myös: Tiesitkö että Tukholma-syndroomasta on tehty elokuva? Sellainen on nyt suoratoistossa – Episodi.fi

Lähde: The Guardian
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.