Tänään nähdään televisiosta elokuva Mitä odottaa kun odotat (2012).
Hollywood-supertähdillä roolitettu romanttinen komedia viidestä pariskunnasta, jotka valmistautuvat elämänsä suurimpiin mullistuksiin lukeutuvaan muutokseen, vanhemmuuteen. Kaikki suhtautuvat uuteen tilanteeseen omalla, usein koomisella tavallaan. Ennen pitkää jokainen saa huomata, ettei elämän yllätyksiä sittenkään ole mahdollista ennakoida. Elokuva perustuu Heidi Murkoffin samannimiseen menestyskirjaan.
Näyttelijöinä nähdään Cameron Diaz, Jennifer Lopez, Elizabeth Banks, Dennis Quaid, Chris Rock sekä Anna Kendrick.
Episodin kolmen tähden arvostelussa tuumittiin aikoinaan näin:
”Mitä odottaa kun odotat on romanttinen komedia, mutta hyvin erilainen siinä sarjassa aiheensa käsittelyn takia. Se on täynnä hyvää mieltä ja hassuja tilanteita, mutta miksikään suureksi naurupommiksi se ei ylly. Myöskään ensitreffeille elokuvasta ei taida olla, koska silloin ei välttämättä lapsen hankkiminen ole päällimmäisenä mielessä. Sen sijaan tyttöjen iltaan tämä sopii mainiosti. Etenkin jos lapsensaaminen on ajankohtainen, harkinnassa tai jos haluaa muistella esikoisensa odotusta.”
Elokuva näkyy Hero-kanavalta kello 21.00. Alla traileri.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.