Annie

29.4.2015 14:01
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 01.05.2015

Miljonäärin suojelukseen päätyvästä orpotytöstä kertova Little Orphan Annie -sarjakuva on inspiroinut erilaisia versioita muissakin medioissa sen jälkeen, kun se alkoi ilmestyä vuonna 1924. Menestynein versio lienee vuonna 1977 ensi-iltansa saanut Broadway-musikaali, jonka moderni versio nyt ilmestynyt Annie-musikaalielokuva on.

Vanhempansa kadottanut Annie törmää heikosti etenevää pormestarinvaalikampanjaa käyvään mobiilimiljonääri Stacksiin. Tämän neuvonantajan näkevät tytössä mahdollisuuden tehdä kylmäkiskoisesta ehdokkaasta äänestäjiä miellyttävämpi ja pian Annie muuttaa Stacksin hulppeaan pilvenpiirtäjähuoneistoon.

Beasts of the Southern Wild -indiehitissä ihastuttanut Quvenzhané Wallis on luonteva Annie, ja hän edustaa elokuvan parasta antia. Jamie Foxx ei ole huono Stacksina, samoin Rose Byrne tämän oikeana kätenä on totuttuun tapaan sympaattinen. Laskelmoiva ja yllätyksetön käsikirjoitus vain ei anna heille pahemmin tilaisuutta loistaa, sillä elokuva on kiinnostuneempi siitä miltä se näyttää kuin mitä siinä tapahtuu. Annien katkeraa huoltajaa näyttelevä Cameron Diaz on ylinäyttelemisellään kuin eri elokuvasta.

Annie-sarjakuva kukoisti Yhdysvaltojen suuren laman aikana. Kun elokuva esittää tarinasta tähän päivään siirretyn version, olisi voinut kuvitella sen ottavan edes vähän kantaa moderniin talousahdinkoon. Kasvattilasten ainut surunaihe on kuitenkin, ettei heillä ole vanhempia.

Annie on pulassa viimeistään siinä vaiheessa, kun kiinnostavinta siinä on pilailumielessä tehty elokuva elokuvan sisällä. Typerä teinifantasia, jota päähenkilöt käyvät katsomassa, herättää enemmän hupia kuin mikään itse varsinaisessa elokuvassa. Kun vielä Annieta varten kirjoitetut muutamat uudet musikaalinumerot unohtuvat heti, kun ne ovat ohi, teatteriversion kappaleet on silputtu ja modernisoitu lähes tunnistamattomiksi eivätkä läheskään kaikki esiintyjät ole kovin laulutaitoisia, voi musikaalisovitusta pitää melko epäonnistuneena tapauksena.

Annie -elokuvan traileri

Lisää luettavaa