Illalla tv:ssä: Kun poliisin pää on hajota – kuka enää silloin tulee apuun?

Kehäraakin tarina.

10.7.2022 19:32

Brittitähti Martin Freeman palaa taas vaihteeksi tänä iltana rikollisjahtiin, ei kuitenkaan Uusi Sherlock -sarjan uskollisena tohtori Watsonina, vaan tätä rähjäisempänä oikeudenpuolustajana. Freeman on tuoreen The Responder -sarjan päähenkilö Chris Carson, Liverpoolin katupartioon alennettu pitkänlinjan poliisi ja pienen tytön isä, jonka päätä repivät monet ongelmat.

Carson on sysätty yöpartioon korruptioepäilyjen takia. Hän on se hemmo, jonka odotetaan hoitavan joka ikinen koirankakasta valittava pikkusielu ja patjansa kadottanut pummi, oli tilanne mikä tahansa. Toisaalta hänen vaimonsa (MyAnna Buring) ja tyttärensä (Romi Hyland-Rylands) haluaisivat hänet vain kotiin. Carson on ristiriitojen mies. Hän pyrkii oikeudenmukaisuuteen ja rakastaa perhettään, mutta kauhistuttaa kyytiinsä päätyvää kokelas Rachelia (Adelayo Adedayo) luovimalla ohjekirjan ohitse ja surettaa tytärtään tekemällä loputtoman pitkiä päiviä.

Vaikka The Responder kuljettaa Carsonin myös terapeutin sohvalle, sarja kurottaa lopulta rikosdraamojen kliseiden ylitse. Tämä on yllättävää, sillä sen luoja Tony Schumacherille The Responder oli ensimmäinen pitkä kirjoitusprojekti tv:lle. Jos Carsonin arkeen kuuluukin diilereitä (kuten kuvassa keskellä olevan Ian  Hartin Carl), narkkareita ja monia muita nilkkejä sekä henkilökohtaisia ongelmia, sarjan tapahtumat eivät ole yksioikoisia, eivätkä välittömästi katsojan ennustettavissa.

Martin Freemanin yhtäältä maneerikas, mutta toisaalta varmaotteinen roolityö tekee myös sarjan hiljaisemmista hetkistä kiinnostavia. Osa sopii hänelle kuin pipo päähän, vaikkei Freemania ehkä olekaan totuttu näkemässä raakaan voimaan uskovana toiminnan miehenä. Sarjalle on luvattu myös toinen kausi, mahdollisesti jo ensi vuodelle.

 

The Responder Yle tv1:llä sunnuntaisin alkaen 10.7.22 klo 21.50 ja Yle Areenassa.

Lisää luettavaa