Illalla tv:ssä: Schwarzeneggerin toimintaleffa 80-luvulta – Arska pohjusti roolisuorituksensa naisnäyttelijään!

IMDb-arvosana on 6,1.

15.2.2025 06:00

Illan tv-tarjonnassa on toimintakomedia Punainen vaara (1988), joka tuo omintakeisuutta buddy cop -tyyppisiin elokuviin.

Tällä kertaa parivaljakkona eivät toimi kaksi amerikkalaispoliisia. Arnold Schwarzenegger on neuvostoliittolainen miliisi Ivan Danko, joka työskentelee yhdysvaltalainen poliisin Ridzikin kanssa. Heillä on vastassaan huumeparoni Rostavili.

Ohjaajana Walter Hill. Näyttelijöinä Schwarzeneggerin lisäksi Jim Belushi, Peter Boyle sekä Ed O’Ross.

Lue myös: Schwarzenegger heittää läppää pojalleen, joka nähdään alastomana The White Lotus -sarjassa

Ohjaaja Walter Hill piti Schwarzeneggeria liian lihaksikkaana, joten hän pyysi tätä pudottamaan painoaan kymmenen kiloa. Hillillä oli myös erikoisempi pyyntö Arskalle, sillä hän pyysi tätä katsomaan elokuvan Ninotchka (1939), ja perustavan roolihahmonsa naistähti Greta Garbon roolisuoritukseen. Hillin mukaan Schwarzenegger sai heti ideasta kiinni.

Suurin osa Neuvostoliittoon sijoittuvista kohtauksista kuvattiin Unkarissa, mutta tekijät onnistuivat pienellä tiimillä kuvaamaan pätkän Moskovan Punaisella torilla. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 15.2.2025 klo 21.00, MTV Sub
  • To 20.2.2025 klo 23.45, MTV Sub

Lue myös: Nyt suoratoistona: Schwarzeneggerin 10 vuotta täyttänyt leffa on brutaali! Tarjoaa niin yltiömäistä väkivaltaa kuin vauhdikkaita toimintakohtauksiakin

YouTube video

Lähde: IMDb