Banksyn kaltainen taiteilijanero Arturo niittää kansalta kehuja, mutta Europol on käärmeissään. Tämä spiraalimerkistään tunnettu mysteerihenkilö ja hänen apurinsa ovat aiheuttaneet yhteiskunnalle katutaiteellaan suuret kulut, mutta hän tuntuu olevan lain saavuttamattomissa.
Arturon perään usutetaan myös vastahakoinen Juha Virtanen, jonka kokemus mm. ihmiskauppatapauksista voisi tuoda juttuun uutta kulmaa. Raamikas Virtanen panee heti tuulemaan. Sitten myös joku muu onnistuu jäljittämään Arturoksi epäillyn miehen, ja kohta Europolilla on käsissään murhatutkinta.
Näin käynnistyy jännityssarja The Spiral, jonka viisi jaksoa esitetään Ylellä nyt viikon välein. Vuonna 2015 Suomen seksikkäimpien miesten joukkoon nostettu Tommi Korpela näyttelee sarjan Juha Virtasta, kansainvälisen näyttelijäkaartin keskellä. Korpela vie osaansa parrakasta karismaa uhkuen, eikä petä yleisöä silloinkaan, kun The Spiralin vauhti mataa. Tai silloin, kun sarja tarjoaa lajityypin kliseitä, kuten yksiulotteisen palkkatappajahahmon ja juonen kuljetusta hakkerineron olkapään yli.
Maasta toiseen kulkevan tarinansa puolesta The Spiral muistuttaa hieman Clive Owen -elokuva The Internationalia. Sattumaa tai ei, The Spiral valmistui 2012, pari vuotta sen jälkeen. Yhdessä seikassa sarja kuitenkin poikkesi tuoreeltaan lajityyppinsä muista edustajista: Siinä kuvattu suuri taidevarkaus toteutettiin niin, että kuuluisat maalaukset katosivat myös tosielämässä museoistaan ja yleisö pääsi jäljittämään niitä.
The Spiral maanantaisin Yle Teema & Femillä alkaen 30.8.21 klo 23.00 ja Yle Areenassa.