Illalla esitetään televisiosta elokuva Creed: The Legacy of Rocky (2015).
Nyrkkeilijänalku Adonis Johnson ei ole koskaan tavannut isäänsä, mestari Apollo Creedia. Hän matkustaa Philadelphiaan etsimään isänsä entistä kilpakumppania Rocky Balboaa toivoen, että legenda suostuu hänen valmentajakseen.
Näyttelijöinä Michael B. Jordan ja Sylvester Stallone. Elokuvan ohjasi Ryan Coogler (Black Panther).
Lue myös: Marvel-stara nähdään karmivassa vampyyrileffassa nimeltä Sinners – katso traileri
Stallonen poika Sage Stallone kuoli elokuvan esituotannon aikana sydänkohtaukseen, ja Stallone myönsi, että hän oli saada tuolloin lähes täydellisen hermoromahduksen. Coogler sai kuitenkin taivuteltua Stallonen jatkamaan elokuvan tekemistä, kehotti häntä omistamaan elokuvan Sagelle ja suositteli keskittymään leffassa nähtävään isä-poika-suhteeseen. Stallone myönsi myöhemmin, että elokuva helpotti häntä poikansa kuoleman käsittelyssä.
Elokuva sai kiitosta kriitikoilta, jotka kehuivat Cooglerin ohjausta, käsikirjoitusta ja näyttelijäsuorituksia. Leffa valittiin National Board of Reviewin vuoden 10 parhaan elokuvan joukkoon.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 95 ja yleisömittari luvussa 89. Alla traileri.
- La 8.2.2025 klo 22.50, Nelonen
- Ti 11.2.2025 klo 00.35, Nelonen
- Ma 3.3.2025 klo 00.00, Nelonen
Lue myös: Alice Eve herätti kohua paljastavalla kohtauksellaan – tältä 43-vuotias tähti näyttää nyt
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.