Illan komedian kohokohtiin kuuluu minishortseissa kikatteleva Scarlett Johansson – muu viihdyke on vähäistä

IMDb-arvosana on 5,2.

28.8.2024 04:00

Illalla voi katsella televisiosta komedian Rough Night (2017). Sen nimi oli alun perin Rock That Body, mutta se nimettiin uudelleen.

Jessie on valmistautumassa polttariviikonloppuun, joka ei muodostukaan perinteiseksi ilonpidoksi. Hän ja hänen ystävänsä löytävät itsensä täydellisen kaaoksen keskeltä.

Pääosissa Scarlett Johansson, Kate McKinnon, Jillian Bell, Zoe Kravitz, Ilana Glazer sekä Paul W. Downs. Ohjaus Lucia Aniello.

Episodin arvostelussa elokuva sai kaksi tähteä:

”Muutaman kerran tilannekomiikka ja irtoheitto onnistuu hymähdyttämään, mutta useimmiten hauskatkin vitsit venytetään ja selitetään pilalle. Havaintoja some-maailman vaalikampanjoinnista tai yhdysvaltalaisesta omankädenoikeudesta ei yritetäkään hyödyntää. Lopun pikapariutuminen ei ole parodista, se on surkein mahdollinen tapa lopettaa elokuva, jonka pitäisi juhlistaa ystävyyttä ja naisenergiaa.”

Kuvauksia tehtiin Long Beachilla, Kaliforniassa, ja Hermosa Beachin laituriravintolat ja baarit puolestaan toimittivat Miamin yöelämän sijaa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Ke 28.8.2024 klo 21.05, Liv
  • Su 1.9.2024 klo 21.00, Jim

Lue myös: Amy Adams nähdään uudessa kauhuleffassa koirana – tältä 50 täyttänyt tähti näyttää nyt – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: IMDb

Aiheeseen liittyviä elokuvia