Ilouutinen laatuelokuvien ystäville – uudistunut elokuvateatteri Maxim avaa ovensa helmikuussa

Täysin uudistunut elokuvateatteri Maxim avaa ovensa yleisölle perjantaina 9. helmikuuta.

Kuva: Parviainen Arkkitehdit Oy

Suomen vanhin elokuvateatteri, Helsingin Kluuvikadulla sijaitseva Maxim, avautuu uudelleen yleisölle perjantaina 9. helmikuuta. Suomen perinteikkäin art house -elokuvateatteri on remontoitu täydellisesti vanhoja perinteitä ja arkkitehtuuria kunnioittaen.

Uudistuneessa Maximissa voi katsella elokuvia mukavissa nojatuoleissa pienen syötävän ja viinilasillisen kera.

Museoviraston valvonnassa uudistetuissa kahdessa salissa on kaikkiaan 245 asiakaspaikkaa. Molemmissa saleissa on varta vasten teatteriin teetetyt mukavat nojatuolit pienine pöytineen. Ensimmäistä kertaa Finnkinon teatterisalissa voi elokuvanautintoa täydentää myös tapasannoksilla, jotka sisältävät laadukkaista raaka-aineista valmistettuja erilaisia herkullisia makupaloja. Maximin ruokien suunnittelusta ja valmistuksesta vastaa Fazer Cafe, joka on toiminut elokuvateatterin naapurissa jo vuodesta 1891. Tapaksien kanssa on mahdollista nauttia lasi viiniä tai olutta. Kupillisen kahvia voi halutessaan saada avecin kera ja lisäksi valikoimasta löytyy mm. erikoisoluita ja samppanjaa. Tarjoilut voi tilata valmiiksi etukäteen verkosta tai paikan päältä teatterin aulabaareista.

– Olemme erittäin iloisia, että voimme tarjota kulttuurin ystäville Maximissa kokonaisvaltaisen asiakaskokemuksen, johon sisältyy sekä elokuvaelämys, erinomainen ruoka ja juoma että ainutlaatuinen, arkkitehtonisesti arvokas miljöö, sanoo Finnkinon toimitusjohtaja Veronica Lindholm tiedotteessa.

Art house -elokuvateatteriksi profiloituneen Maximin kankailla nähdään monipuolista ohjelmistoa kuten tuoreita Golden Globe -palkittuja elokuvia ja Oscar-ehdokkaita. Maxim jatkaa Europa Cinemasin jäsenteatterina, mikä takaa suuren määrän eurooppalaisia laatuelokuvia.

– Avajaisviikon ohjelmistossa ovat muun muassa ensi-iltansa tuolloin saavat muun muassa Happy End ja Fantastinen nainen. Lanseeraamme myös Maximin torstain klubi-illan, jonka ensimmäisenä elokuvana on klassikko Blues Brothers vuodelta 1980. Elokuvien lisäksi Maximissa esitetään kultturikeskiviikkoisin valikoima Event Cinema -näytöksiä kuten balettia sekä teatteria ja taidedokumentteja. Ensimmäisenä vuorossa on toiveuusintana Metropolitan Oopperan Merry Widow vuodelta 2015, kertoo Maximin palvelupäällikkö Mimosa Salminen.

Kluuvikadun Maxim on toiminut yhtäjaksoisesti samassa osoitteessa jo vuodesta 1909 ja on näin ollen Suomen vanhin elokuvateatteri. Alkuperäisen, upean teatterisalin suunnitteli arkkitehti David Frölander-Ulf, ja se avattiin Olympia-nimisenä, mutta nimeksi muutettiin myöhemmin Piccadilly. 1930-luvulta lähtien teatteri on toiminut Maxim-nimisenä. Nykyinen rakennus on vuodelta 1974. Maximissa on kaksi elokuvasalia, joista toinen on museoviraston suojelema. Maxim-elokuvateatteri hyväksyttiin Europa Cinemas -verkoston jäseneksi vuonna 2014.

Lähde: Finnkinon tiedote

Aiheeseen liittyvät jutut