Independence Day ei saakaan toista jatko-osaa – tässä syy

Kun alun perin kuulimme, että vuoden 1996 megahitti Independence Day oli saamassa jatkoa, oli studion tarkoitus nykypäivän trendien mukaisesti tehdä saman tien kaksi jatko-osaa, jotka kuvattaisiin yhteen putkeen. Mutta kun 20th Century Fox lopulta näytti vihreää valoa jatko-osalle, kävi ilmi, että vain yksi elokuva sai tuotantopäätöksen.

Ja tälle on tuottaja Dean Devlinin mukaan hyvin järkevä syykin: tekijät halusivat ensin varmistaa, että ihmiset ovat vielä kiinnostuneita maailmasta, jonka he ovat luoneet.

”Päätimme tehdä ensin vain yhden elokuvan varmistaaksemme, että ihmiset pitävät siitä suunnasta, johon olemme menossa”, Devlin sanoo Nerd Reportin haastattelussa.

”Jos se toimii, niin meillä on mahdollisuus kasvattaa maailmaa, mikä olisi todella hauskaa ja mielenkiintoista. Luulen, että Roland ja muutkin olivat sitä mieltä, että varmistetaan nyt ihmisten olevan vielä 20 vuotta myöhemmin kiinnostuneita. Luulen, että aloimme tuntea olleemme hieman ylimielisiä, kun oletimme voivamme tehdä kaksi elokuvaa”, Devlin jatkaa.

Devlin myös vahvistaa, että ensimmäisen elokuvan tähteä, Will Smithiä, ei jatko-osassa nähdä, mutta syytä tähän ei Devlinkään varmuudella osaa sanoa. Useista tapaamisista huolimatta näyttelijä päätti lopulta, ettei jatko-osa käynyt hänen pirtaansa.

Independence Day 2 saa ensi-iltansa kesäkuussa 2016. Ohjaajan paikalla toimii ensimmäisenkin kassamagnettin ohjannut Roland Emmerich. Myös Jeff Goldblumin ja Bill Pullmanin on sanottu palaavan rooleihinsa.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut