Illalla tv:ssä: Suursodan varjoissa syntyy salainen järjestö – 4 tähden toimintaa

IMDb-arvosana on 6,3.

Julkaistu:

Illan tv-tarjonnassa nähdään The King’s Man (2021), joka toimii esiosana elokuvalle Kingsman: The Secret Service (2014). Elokuva on katsottavissa myös palveluissa Disney Plus ja Prime Video.

Elokuva kertoo, miten salainen Kingsman-organisaatio saa alkunsa. Vaikutusvaltaiset henkilöt lyöttäytyvät yhteen pysäyttääkseen vaarallisen juonen, jonka tavoitteena on sytyttää maailmansota ja johtaa massiiviseen tuhoon. Kun panoksena on koko maailman tulevaisuus, näyttämön kulisseissa toimivat herrasmiehet astuvat esiin – valmiina puuttumaan uhkiin jo ennen kuin ne ehtivät näkyä muille.

Pääosassa Ralph Fiennes, Gemma Arterton ja Rhys Ifans. Ohjaus Matthew Vaughn.

Lue myös: Nyt suoratoistona: Täydellinen illallinen jos selviät hengissä – terävästi kirjoitettua jännitystä ja huumoria

Lue myös: Nyt suoratoistona: Danny Boyle palasi 23 vuoden tauon jälkeen – ja teki loistavan kauhuelokuvan

Episodin arvostelussa elokuva sai neljä tähteä:

”Elokuvan taistelu- ja toimintakohtaukset ovat komeaa katsottavaa. Koreografia toimii ja parhaimmillaan kohtaukset ovat kuin tanssia kameran kanssa. The King’s Manin finaali tapahtuu paikassa, joka heikotti ainakin kaltaistani korkean paikan kammoista.”

Kuningas muuttaa elokuvassa sukunimensä. Näin kävi myös todellisessa elämässä, kun kuningas Yrjö V muutti sukunimensä vuonna 1917 Saksi-Coburg-Gothasta Windsoriksi, joka on nykyäänkin Englannin kuninkaallisten sukunimi. Sukunimi vaihdettiin, koska ensimmäinen maailmansota oli käynnissä, ja britit eivät liiemmin pitäneet saksalaisista.

Elokuva sai ristiriitaisia arvosteluja kriitikoilta ja tuotti 126 miljoonaa dollaria lähes 100 miljoonan dollarin budjetilla, mikä teki siitä lippuluukulla epäonnistuneen elokuvan.

Elokuvan yleisömittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 80. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Ma 27.4.2026 klo 21.00, MTV Sub

Lue myös: Nuori Sherlock Holmes ratkoo murhamysteerejä jatkossakin! Guy Ritchien tuore vauhdikas draamasarja saa kakkoskauden

Lue myös: Netflixistä poistuu Bond-leffojen valioyksilö – ”Koko elokuvasarjan yllätyksellisin ja dramaattisin”

YouTube video

Lähde: IMDb