Iron Skyn tekijät ulkoistavat käsikirjoituksenkin fanien tehtäväksi

25.9.2014 13:04

Suomalaisen scifi-komedia Iron Sky:n tekijät päästävät fanit ja joukkorahoituskampanjan tukijat osallistumaan tulevan elokuvan käsikirjoituksen kehittelyyn, kerrotaan lehdistötiedotteessa.

Ensimmäinen työversio on tiedotteen mukaan lähetetty ennakkoon luettavaksi noin tuhannelle fanille ja tekijät vastaanottavat kommentteja ja kehitysideoita käsikirjoituksen kuvausversiota valmisteltaessa.

– Olemme aina tehneet pioneerihengessä paljon rohkeita kokeiluja ja käsikirjoituksen lähettäminen ennakkoon faneille on yksi näistä, ohjaaja Timo Vuorensola kertoo.

– Kuuntelemme palautetta, mutta kontrolli kuitenkin pysyy visusti tekijätiimillä – ainoastaan hyväksi havaitsemamme palaute huomioidaan.

Ensimmäiset palautteet ovat tiedotteen mukaan olleet rohkaisevia.

Tuottaja Tero Kaukomaa uskoo myös faniyhteisön voimaan, eikä käsikirjoituksen vuotaminenkaan pelota. Yksi asia on kuitenkin hänen mukaansa selvää:

– Hollywood ei tätä elokuvaa kykenisi tekemään, koska he pelkäävät menettävänsä kontrollin mikäli päästäisivät fanit liian lähelle. Meille tämä on kuitenkin elinehto ja mahdollisuus. Yhdessä faniemme kanssa meillä on tarpeeksi vääntömomenttia saada tämä uniikki elokuva maailmalle ja vielä siten, että se on saatavilla kaikkialla maailmassa samanaikaisesti, Kaukomaa sanoo tiedotteessa.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa