Isoja elokuvayhtiöitä uhkaa oikeusjuttu – syytetään tekniikkavarkaudesta

Saa nähdä miten käy…

26.10.2017 14:30

Rearden LLC – yhtiön perustaja Steve Perlman väittää omistavansa MOVA-nimisen ohjelmiston, jolla voi tallentaa ilmeitä tarkasti ja muokata niistä uskottavia tietokonehahmoja. Perlman kertoo myös, että hänen luomansa tekniikka varastettiin aikoinaan ja myytiin kiinalaisfirmalle. Hän haastoi firman oikeuteen ja voitti, mutta se ei riitä hänelle.

Perlman väittää, että isot elokuvayhtiöt kuten Walt Disney, Paramount ja 20th Century Fox käyttäisivät tätä ”varastettua tekniikkaa”, ja Perlman aikoo tehdä lopun sille. Hän on mennyt jopa niin pitkälle, että sanoo kaikkien tekniikalla luotujen hahmojen kuuluvan hänen omistukseensa. Hahmoihin kuuluvat mm. Guardians of the Galaxyn Rocket-avaruuspesukarhu ja vihreä jätti Hulk.

Jos Rearden LLC voittaa oikeusjutun, yhtiöt joutuvat luopumaan tekniikan käytöstä. Onneksi yhtiöt eivät ole riippuvaisia tekniikasta, sillä CGI-hahmoja on tehty jo monta vuotta ilman MOVA-ohjelmaa. Yhtiöiden ei siis tarvitse palata monia vuosia taaksepäin ja toteuttaa seuraavien elokuviensa erikoisia olentoja nukeilla.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa