Italialaisen kauhun mestariteoksen remake yhä tekeillä – ohjaaja vaihtumassa jenkistä italialaiseksi

29.6.2015 19:36

Yksi ehdottomasti mielenkiintoisimmista lopetetuista remake-projekteista oli David Gordon Greenin (Prince Avalanche, Pineapple Express) uusi versio Dario Argenton kauhuklassikko Suspiriasta.

Elokuvan rahoitus oli jo valmiina ja kuvaukset käynnistymässä, kun projekti törmäsi lakiongelmiin ja tuotanto lopetettiin. Pääosiin oli kiinnitetty Isabelle Huppert, Isabelle Fuhrman, Janet McTeer, Michael Nyqvist ja Antje Traue.

Suspiria-remakea ei kuitenkaan ole vielä kuopattu, mikäli Greeniin on uskominen. Ohjaaja on itse siirtynyt muiden elokuvien pariin, mutta jatkaja saattaa olla jo löytynyt.

”Toivon sen yhä tapahtuvan… Erään mahtavan italialaisen ohjaajan toimesta…”, Green vihjaa.

Greenin oma visio olisi ollut oopperamainen ja kunnianhimoinen, mutta ei aivan studioiden mieleen.

”Se olisi ollut v**un kova. Kirjoitin sen äänisuunnittelijani kanssa. Rakastan Argenton elokuvia ja kirjoitin hyvin uskollisen, äärimmäisen hienostuneen oopperan. En tarkoita musiikkioopperaa, mutta se olisi vahvasti korostettu musiikilla ja näyttävillä hyvin oopperamaisilla lavasteilla”, ohjaaja kertoo.

”Halusin sen olevan kauhuelokuva. Ja siihen aikaan kauhuelokuvat tarkoittivat Saw’n tai Paranormal Activityn kaltaisia elokuvia. Kaikki oli likaista, veristä ja hyvin halpaa. Joten ei ollut olemassa mallia sellaiselle 20 miljoonan dollarin hienostuneelle elokuvalle tyypiltä, joka ei ennen ole tehnyt kauhua.”

Greenin tuorein elokuva on Al Pacinon tähdittämä Manglehorn, ja seuraavaksi tulossa on samannimiseen dokumenttielokuvaan perustuva Our Brand is Crisis, jonka pääosissa nähdään Sandra Bullock, Billy Bob Thornton, Scoot McNairy ja Zoe Kazan.

Lähde: The Playlist

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa