Jack Blackin persoonallisuus kantaa pitkälle: ”Kung Fu Pandan tekeminen oli mahtava kokemus”

Siitä asti, kun Jack Black kieltäytyi myymästä Stevie Wonder -levyä järkyttyneelle asiakkaalle High Fidelity -elokuvassa, hän on ollut pysyvä ja enimmäkseen tervetullut asema Episodin elämässä. Richard Linklaterin The School of Rockin korkeuksista Year One – Kaiken alku -kammotuksen alhaisiin, alhaisiin syvyyksiin Black on osoittanut, että ulkonäkökeskeisessä Hollywoodissakin persoonallisuus kantaa pitkälle. Itse asiassa niin pitkälle, että sillä voi saada mehukkaan roolin… itämaisissa taistelutaidoissa koulutettuna pandana? Mahtaa Brad Pittia harmittaa. Keskustelimme Jack Blackin kanssa – no, oikeastaan ihan kaikesta.

Kaikki Kung Fu Pandat tuntuvat räätälöidyltä sinulle. Kuinka paljon olet vaikuttanut käsikirjoituksiin?
Olen kirjoittanut ne kokonaan – minulle ei vain suostuta antamaan krediittiä. Minulla on hienoinen taipumus ylityöstää kohtauksiani. Teen ne ensin niin kuin ne on kirjoitettu, mutta jos jokin ei tunnu täysin oikealta, alan improvisoida kunnes olen tyytyväinen. Sitten he käyttävät sitä tai eivät käytä. Kung Fu Panda oli siunaus. Sen tekeminen oli mahtava kokemus ja pidin siitä, että pääsin kiertämään maailmaa mainostamassa sitä. Tosin jostain syystä saksalaisten mielestä Po oli ”poo”. Yrittävätkö he sanoa, että Kung Fu Panda on paskaa? PILKKAAVATKO HE MINUN ELOKUVAANI? Joka tapauksessa, olen ylpeä saadessani olla osa sitä. Ihmiset halusivat lisää ja se antoi meille mahdollisuuden seurata Pon kasvutarinaa. Mikä on tosi kivaa, eikö. Hänen näkee kehittyvän lapsesta aikuiseksi mies-pandaksi.

Tämähän ei ole loppu, eihän? DreamWorks Animationin pomo Jeffrey Katzenberg sanoi minulle, että hän haluaisi tehdä kuusi elokuvaa ja sitten ehkä tutkia mitä voisi tapahtua, kun Posta tulee isä.
Mielenkiintoista – kukaan ei ole kertonut minulle. Ja kuudesta tulee yhdeksän, ihan kuin Star Warsista. Kuulostaa hyvältä. Kai isyys voisi olla kiinnostava juonne, vaikka ei niin kiinnostava kuin taistelu jonkin uuden oudon, toisesta ulottuvuudesta tulevan demonin kanssa. (traileriäänellä) ”Kung Fu Panda 4:ssa Po kohtaa kaikista suurimman haasteen: ISYYDEN!” Valitan, se vain ei kuulosta läheskään yhtä jännittävältä kuin demonien kanssa tappelu. Kyllä tämä minusta tuntuu lopetukselta. Mutta ehkä olen väärässä – ehkä vielä on paikkoja joissa käydä ja asioita joita tehdä. Po on kypsynyt hitaasti. Jokaisen elokuvan myötä hän on saanut hieman lisää vastuullisuutta. Mutta loppujen lopuksi hän on iso lapsi. Se on avain hänen huumoriinsa ja hänen haavoittuvuuteensa. Siksi en ole varma mitä tapahtuisi, jos hänestä tulisi isä. Tai jos hän menee naimisiin. Jotenkin tuntuu, että se voisi poistaa hahmon hauskuuden. Meillä on jo alku, keskikohta ja lopetus. Mitä muuta voisimme vielä tehdä?

Uuden alun, keskikohdan ja lopetuksen?
Yritän keksiä elokuvasarjan, joka olisi jatkuessaan säilyttänyt viehätyksensä. Keksin sen! Fast and Furious. Niitä on tehty kuusi ja heillä tuntuu edelleen olleen hauskaa. Ei, hetkinen, niitä on seitsemän! Käsittämätöntä. Ja James Bond, vaika se on huono esimerkki, koska hahmoa on esittänyt niin moni näyttelijä. Se ei viehätä minua ajatuksena, en haluaisi jakaa tätä kenenkään kanssa.

Et innostu ajatuksesta Posta isänä. Silti isyys on tärkeässä osassa elokuvassa.
Kyllä – Kung Fu Panda 3:ssa Po vihdoin tapaa biologisen isänsä. Se oli kiinnostava käänne ja oli hauska nähdä Pon biologisen ja adoptioisän kilpailevan hänen rakkaudestaan. Ja näyttelijät ovat mahtavia. Siis oikeasti, Bryan Cranston? Jos olet nähnyt Breaking Badin, tiedät jo, että hän on planeetan paras näyttelijä. Oli kiinnostava katsella, kuinka hän muokkasi hahmoa. Kirjoittajat eivät olleet varmoja millainen Pon oikea isä olisi, joten aluksi he laittoivat Cranstonin näyttelemään rauhallisesti ja vakavasti. Bryan ohjasi hahmoa yhtä leikkisäksi, hauskaksi ja joviaaliksi kuin Po on. Ja ylikin, sillä tämä panda ei ole kokenut kung fu -koulutuksen kurinalaisuutta. Hän on peto bilettämään. Oli mahtava nähdä hahmon syntyvän.

Pidätkö näistä hauskoista ekstroverteistä hahmoista? Muutamat viimeisimmät valintasi – kuten Bernie tai lyhytikäinen HBP-satiiri The Brink – vaikuttavat paljon synkemmiltä.
Pidän molemmista. Uskon että minussa on kaksi puolta – voin olla bilettäjä mutta myös hyvin synkkämielinen, itsetietoinen ja epävarma. Kaikissa on! On tärkeä esittää kolikon molempia puolia, sillä se pitää homman tuoreena. Jos päätyy esittämään samaa juttua joka ikinen kerta, luovuus yksinkertaisesti kuolee. Sen sanottuani, Kung Fu Pandassa on enemmän todellista Jack Blackia kuin sanotaan nyt The Brinkissä. Jos siinä olisi enemmän oikeaa Jack Blackia, se ei puhuisi hyvää Jack Blackista – esitin seksihullua, pössyttelevää ilkimystä, joka yrittää kivuta poliittisia tikkaita. Toisaalta, nyt kun sanoin sen ääneen… Ehkä jätämme tämän auki.

Teet heistä silti tykättäviä, jopa seksihulluista pössyttelevistä ilkimyksistä.
No, se ei välttämättä ole totta. Tarvitsee vain katsoa miten nämä viimeisimmät ovat menestyneet lippukassoilla – kukaan ei katsonut niitä. Kukaan ei pitänyt niistä, mikä todennäköisesti tarkoittaa ettei kukaan pidä minusta. Mutta minun on tehtävä mikä minusta on kiinnostavaa, riippumatta siitä mitä tapahtuu. Ja siinäpä se, siitä elämässä on kyse. On tehtävä mikä tuntuu oikealta. Paitsi että olet oikeassa – olen mukava ihminen. Minulla ei ole alalla vihollisia. Voitko uskoa sitä? Ehkä minulla pitäisi olla vihollisia. Minun on saatava koomikkokilpailijoita, jotka puhuvat minusta pahaa – se on hyvää julkisuutta. Pieni ristiriita voisi tehdä poikaa.

Aloita oma Twitter-sotasi.
Kyllä, juuri sitä urani tarvitsee – jonkun twiittaamaan pahoja asioita minusta. Kuka se voisi olla? Ehkä Kanye West, hän puhuu paskaa kenestä tahansa. Tai Katy Perry ja Taylor Swift – voisin liittyä heidän vihanpitoonsa. Tekisinkö sen saman tien?

Tai sitten, ehkä, voisit ilahduttaa monta ihmistä ja tehdä jotain uutta Tenacious D:n kanssa?
Minulla ja Kyle Gassilla on viha-rakkaus-suhde, kuin veljeksillä. Se on osa kemiaamme. Se on raamatullista, kuin Kain ja Abel. Minulla on ikävä keikkoja – varsinkin komediaosuuksia. Muistan kuinka kerran – kauan sitten, ennen kuin minulla oli oikeaa elokuvauraa – vainosin yhtä tyyppiä Third Eye Blindista. Hän oli minusta superärsyttävä, ja puhuin hänestä pahaa, kun esiinnyimme. Vuosia myöhemmin tapasin hänet ja hän kertoi olleensa yleisön joukossa. Olin tosi nolo ja sanoin: ”Se on kohteliaisuus, tiedäthän. Loukkaamme kaikkia, ja ne joita emme loukkaa tuntevat olonsa ulkopuolisiksi”. Yritin vain selvitä tilanteesta. Sen jälkeen olen ollut tarkempi sanoissani.

Kaikki pitävät High Fidelitya läpimurtonasi, oletko samaa mieltä?
Itse pidän Tenacious D:tä urani alkuna, koska sen kautta pääsin High Fidelityyn. John Cusack piti bändistä ja halusi minut esittämään Barrya. Mutta se oli kyllä ensimmäinen elokuvarooli, joka vakiinnutti asemani. Sen jälkeen minun ei enää tarvinnyt käydä koe-esiintymisissä. Minulle soiteltiin ja tarjottiin rooleja, mikä oli outoa. Silloin tajusin, että olen saanut jalkani oven väliin!

Kyseenalaistamatta rock-persoonallisuuttasi, onko totta että sinulla oli Billy Joel -kausi?
Olenko nauttinut hänen musiikistaan? Totta kai. Kaikki ovat, useimmat vain eivät nykyään halua myöntää sitä. Hän on edelleen suosittu, mutta ei niin cool kuin joskus. 1980-luvulla hän oli hetken kuningas. Nyt häntä pidetään vähän juustoisena – niin käy meistä parhaillekin. On minulla varmaan ollut pahempiakin kausia, en vain muista yhtään. Olen menettänyt liikaa aivosoluja – pääasiassa LSD:n ja psilosybiinin vuoksi. Mutta hetkinen, juustoisin juustoni… on kyllä vaikea ylittää Billy Joelia. Hei – rakastin Styxiä! Olet liian nuori muistamaan heidät, mutta The Grand Illusion oli suosikkialbumejani. Journey on myös mahtavaa juustoa. Ihan vain Don’t Stop Believingin vuoksi. Jos et seiso menneisyytesi juuston takana, et elä rohkeasti!

Kävit Ugandassa Nenäpäivä-kampanjan yhteydessä. Oliko se raskasta?
Se oli surullista ja tunteellista – tavalla jota en osannut ennakoida. Pidän hyväntekeväisyydestä. Suurin osa julkkiksista kaipaa sellaisia tilaisuuksia. Olemme onnekkaita ja tunnemme syyllisyyttä. Ajattelin käyväni siellä, raportoivani jotain, näkeväni mihin rahat menevät. Valitettavasti se oli paljon tuskallisempaa. Kaikki ne suloiset ja hauskat lapset niissä hirvittävissä oloissa. Se oli itse asiassa hieman liikaa minulle, en usko että pystyisin menemään takaisin. Olen iloinen, että saimme kerättyä rahaa, se on hyvä organisaatio. Palattuani oli ikävä saada selville poliittisia tosiasioita. Oli shokki kuulla sikäläisen hallituksen homofobisista linjauksista. Aivan kuin joku meidän hallintomme oikeistosiiven paskiaisista olisi käynyt kylvämässä syrjinnän siemeniä. Kirveellä on vielä töitä.

Luuletko, että Hillary Clintonista olisi apua? Olet ollut hänen kannattajansa vuosia.
Toivon niin. Hänen on voitettava ensin, ja se ei ole helppoa. Olen niin mukana kuin Team Hillary haluaa. Tuskin he haluavat minua kampanjansa kärjeksi. En tiedä toisiko vai veisikö se ääniä. Joskus politiikkaan sekaantuvat Hollywood-ihmiset herättävät vihareaktioita. Sen näkee, kun lukee kommentteja uutisten alalaidasta.

Niitä ei ikinä pitäisi lukea!
Tiedän! Mutta en voi vastustaa kiusausta. Ei rupiakaan saisi nyppiä, mutta sitä on vaikea vastustaa. Ihmiset ovat aina ilkeimmillään, kun puhun homojen ja lesbojen oikeuksista, aihe johon usein puutun. Aina on ihmisiä, jotka ovat täysin eri mieltä, vaikka heidän määränsä on vähenemässä. Toivottavasti trendi jatkuu.

King Kongin aikaan ajateltiin, että nyt Jack Black pääsi viimeinkin jättihittiin. Mutta siitä ei tullut Kung Fu Pandan kaltaista franchisea.
King Kong menestyi, mutta se ei ollut megamenestys. Se ei iskenyt samalla tavalla kuin Taru sormusten herrasta. Se oli keskeinen hetki elokuvahistoriaa. King Kong oli hyvä, mutta se ei resonoinut samalla tavalla. Sen vuoksi minusta ei tullut uutta Matt Damonia, koska kaikki tietävät, että olen ihan yhtä hyvännäköinen. Luoja tietää miksi en ole saanut samoja mahdollisuuksia.

Etkö joskus kuvaillut King Kongia kuluttavaksi kokemukseksi?
Se oli kuluttavaa, mutta se oli hauskaa. Siihen vain liittyi niin paljon fyysistä rasitusta. Niiiin paljon kardiota. Niiiin paljon juoksentelua kuvitteellisilta pedoilta. Mutta Uusi-Seelanti on kaunis ja rakastin Peter Jacksonia ja Fran Walshia. Se on elämäni huippuhetkiä, oikeasti. Myöhemmin pääsin lähelle sitä maailmaa Green Lanternin aikaan. Oli hetki jolloin minusta olisi voinut tulla Green Lantern ja olisin halunnut tehdä sen, mutta sitten he tulivat järkiinsä ja valitsivat Ryan Reynoldsin, jota jotkut pitävät komeana. Ja me kaikki tiedämme mihin se johti… No, nyt on myöhäistä. En suostuisi siihen vaikka he rukoilisivat polvillaan.

Mitä tapahtui School of Rockin jatko-osalle?
Siitä vain ei tuntunut tulevan yhtä hyvä kuin ensimmäisestä, joten luovuimme siitä. Harmi. Siitä olisi ollut mukava tehdä franchise, mutta se on paras elokuvani, enkä halunnut tehdä huonoa jatkoa. Se ei ole estänyt muita projekteja – kuten Broadway-versiota, jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä, tai tv-sarjaa. Jonka kanssa minulla ei ole tekemistä. Sillä on nyt oma elämänsä. Minulla on kellarissa oma soittotila, joten meillä on poikien kanssa oma School of Rock.

Olet kahden lapsen isä, miltä se tuntuu?
En enää juhli kuin ennen. En oikeastaan yhtään. Teen töitä ja sitten vietän aikaa poikien kanssa – muuhun ei oikeastaan ole aikaa. Elämäni tarkoitus on työskennellä, jotta voin viettää aikaa perheeni kanssa. Jos kuvaan muualla, lennän kotiin viikonloppuisin – se on sopimuksissani. En kaipaa vanhaa elämääni. Olin valmis muutokseen, koska elämästäni puuttui jotain. Minun oli aika keskittää energiaani perheeseen. Elämä alkoi tuntua merkityksettömältä – biologinen kelloni tikitti. Olen tullut tietoisemmaksi paikastani maailmassa. Olen nykyään hieman positiivisempi, hieman myötätuntoisempi. Lapseni pitävät siitä mitä teen. Mutta olen vielä ylpeämpi heistä.

Kuulin, että Andy Serkis sai sinut haluamaan perhettä.
Mistä te tiedätte tällaisia? Se on totta. Näin millainen hän oli lastensa kanssa King Kongin kuvauksissa. Ensimmäistä kertaa näin jonkun isänä ja ajattelin: vau. Se näytti joltain mitä halusin tehdä. Se ei näyttänyt estävän häntä tavoittelemasta unelmiaan, se antoi hänelle energiaa. Aikaisemmin kuvittelin itsekkäästi, että perhe olisi este. Tiedätkö mitä? Tehdään siitä pandasta isä. Jos minä pystyn siihen, kuka tahansa pystyy.

Haastattelu: Marta Bałaga
Kuva: Alexei Hay/DreamWorks

Aiheeseen liittyvät elokuvat