Jake Gyllenhaal ja Benedict Cumberbatch ajatutuvat sähköiseen sotaan keskenään

25.9.2015 12:19

Jake Gyllenhaal ja Benedict Cumberbatch ovat liittymässä The Current War -nimiseen elokuvaan, jossa tähdet nähdään George Westinghousena ja Thomas Edisonina.

The Current War sijoittuu 1880-luvullle ja kertoo Edisonin ja Westinghousen taistelusta saada haltuun silloinen sähkönjakelu. Edison oli tunnetusti tasavirran käytön voimakas puolestapuhuja, kun taas Westinghouse tuki Nikola Teslan toimivaksi osoittamaa vaihtovirtaa.

Me and Earl and the Dying Girl -elokuvan ohjannut Alfonso Gomez-Rejon on parhaillaan neuvottelupöydässä ohjatakseen sähkövirtojen sodista kertovan elokuvan. Hyvin paljon kiinnostusta eri ohjaajilta saaneen käsikirjoituksen on kirjoittanut Michael Mitnick (The Giver).

Lähde: The Hollywood Reporter

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa