James Franco: Väärä henkilö joutui The Interview -elokuvan syntipukiksi

16.2.2015 18:00

The Interview -elokuvassa näyttelevä James Franco kertoo surevansa sitä, että Sony Picturesin entinen johtaja Amy Pascal joutui kärsimään niin paljon elokuvan aiheuttaman kohun vuoksi.

– Olen todella surullinen siitä, että Amy Pascal joutui syntipukiksi. On harmillista, että vahva nainen elokuva-alalla joutuu ottamaan syyt niskoilleen. Tein monta projektia hänen kanssaan ja hän oli mahtava ihminen sekä johtaja, mies sanoo.

Pohjois-Korean diktaattorin salamurhasta kertova komedia hyllytettiin, kun Sony joutui mittavan verkkohyökkäyksen kohteeksi ja elokuvateattereille lähetettiin terroriuhkauksia. Entinen Sony-pomo Pascal vahvisti viime viikolla antamassaan haastattelussa, että hänet erotettiin tehtävästään skandaalin jälkeen.

Franco kertoo harmittelevansa myös sitä, että elokuvan aiheuttama kohun vuoksi katsojat näkevät sen erisilmin.

The Interview on mielestäni mahtava elokuva. Olen todella ylpeä tekemästämme työstä. Se voi unohtua, kun jotain tällaista tapahtuu. Minusta tuntuu, etteivät ihmiset enää näe elokuvaa selvästi, Franco sanoo.

 

Lähde: Digital Spy

(Episodi/SK)

Lisää luettavaa