Suorapuheinen näyttelijä Miriam Margolyes on haukkunut monia kollegojaan. Muun muassa Steve Martin, Arnold Schwarzenegger ja John Cleese ovat joutuneet tulilinjalle.
Margolyes tunsi Cleesen jo kouluaikana.
”John Cleese ja Graham Chapman olivat erityisen myrkyllisiä. Heidän käytöksensä haavoitti minua valtavasti, eikä minua kutsuttu juhlimaan muiden näyttelijöiden kanssa esitysten loppua. Valitin ja menin juhliin, mutta en ole koskaan antaneet heille anteeksi”, Margolyes sanoo.
Cleese puolustautui sosiaalisessa mediassa, Independent uutisoi.
”Useat meistä, melko tukahdutetut ja sosiaalisesti oppimattomat alemman yhteiskuntaluokan pojat, eivät koskaan olleet tavanneet yhtä röyhkeää ja vulgaaria ihmistä. Emme olleet mitään hänen rinnallaan”, Cleese sanoo.
”Emme kiusanneet tai mitään, pysyimme vain poissa hänen tieltään. Vastikään Miriam syytti myös Bill Oddieta huonosta käytöksestä. Hän ei ollut edes näytelmässä sinä vuonna. 64 vuotta sitten. Kuinka aika kulkee…”
Lue myös: Miriam Margolyes syyttää Steve Martinia väkivallasta Pienen kauhukaupan kuvauksissa