Johnny Depp muuttuu näkymättömäksi ja Tom Cruisesta tulee muumio

10.2.2016 09:40

Johnny Deppistä tulee Näkymätön mies -elokuvan nimihenkilö. Näyttelijätähti on palkattu Universal-yhtiön tuotantoon, joka on osa klassisten hirviöelokuvien uusintafilmatisointien sarjaa.

Universalilla on kovia nimiä muissakin tulevissa klassikkofilmien uusinnoissa. Tom Cruise palkattiin jo aiemmin Muumio-elokuvan uusintafilmatisointiin, joka on tulossa ensi vuonna.

Universal teki H.G. Wellsin Näkymätön mies -romaanista elokuvan ensimmäisen kerran vuonna 1933. Siinä pääosaa esitti Claude Rains. Alkuperäisen elokuvan ohjasi James Whale, joka tunnetaan myös Frankenstein-elokuvien tekijänä.

Tarinan päähenkilö on tiedemies, joka löytää kyvyn tulla näkymättömäksi, mutta sillä on hintansa, kun miehen mielenterveys alkaa horjua.

Näkymättömän miehen ohjaajasta tai ilmestymisaikataulusta ei vielä ole virallista tietoa. Katso alkuperäisen elokuvan traileri alta.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa