”Joka päivä joku joutui sairaalaan” – 300-elokuvan tähti Gerard Butler kertoo vaarallisista tilanteista Hollywood-kuvauksissa

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Hollywoodissa. Onneksi työstä edes maksetaan kunnolla!

18.1.2025 18:00

Skottinäyttelijä Gerard Butler on muistellut elokuvien kuvausten vaarallisia tilanteita. Hän kertoo People-lehden haastattelussa tilanteista, joissa hänen kanssanäyttelijänsä ja hän itsekin joutuivat sairaalaan. Butler esitti Spartan kuningasta Zack Snyderin vuoden 2006 menestyselokuvassa 300, ja hän kertoo kuvausten olleen äärimmäisen vaativia ja jopa hengenvaarallisia.

– Muistan, että joka päivä joku vietiin sairaalaan, Butler kertooo. – Teimme taistelukohtausta, käänsin pääni ja huomasin, että tuolla makaa joku, jolle keihäs on osunut silmään. Seuraavassa hetkessä taas joku on kaatunut ja murtanut nilkkansa. Se oli hullua.

Butler nosti esiin myös muita kuvauksia, joissa hän oli itse joutunut hengenvaaraan. Vuoden 2012 elokuvassa Chasing Mavericks Butler joutui aaltojen armoille ja oli vähällä hukkua.

– Luulin, että olin mennyttä, hän sanoi. – Minut vietiin sairaalaan, minut nukutettiin ja elvytettiin defibrillaattorilla. Se oli todella intensiivistä.

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Kolme miestä ja löydetty kultakirstu – Gerard Butlerin hyytävä trilleri ihmismielen pimeistä puolista

Butler paljasti lisäksi sattumuksia, joissa hän aiheutti vahingossa vaaratilanteita kollegoilleen. Vuoden 2007 romanttisen draaman P.S. Rakastan sinua kuvauksissa hän vahingoitti Hilary Swankia, jolle jäi pysyvä arpi päähän. Vuoden 2003 elokuvassa Lara Croft Tomb Raider: Elämän kehto hän puolestaan oli ampua Angelina Jolieta vahingossa kasvoihin. Butler roikkui kohtausta kuvatessa ylösalaisin ja laukaisi aseen hallitsemattomasti.

– Olen ollut mukana tilanteissa, joissa eteen on tullut luotja, hylsyjä, ja räjähdyksiä. Kerran kamerateline kaatui minun ja Hilary Swankin päälle.

Butlerin viimeisin työ on toimintaelokuvan jatko-osa Den of Thieves 2: Pantera, jonka kuvaukset hän aloitti eturistiside repeytyneenä.

Katso People-lehden haastattelu alta.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.