Joko taas? Kaksi todellista klassikkokauhuleffaa pistetään uusiksi

6.5.2015 11:01

Muistaako kukaan Joe Danten (Gremlins, Piru naapurissa) Ulvontaa (The Howling) vuodelta 1981? Emaji Entertainment on päättänyt hypätä reboottitrendiin mukaan, ja innostuneet fanit saavatkin piakkoin uuden version vanhasta kulttiklassikosta.

Ulvonta perustuu Gary Branderin kolmeen erilliseen romaaniin, joista on jo tehty ainakin kahdeksan elokuvaa. Nyt tosin puhutaan uudelleenfilmatisoinnista, ei mistään uudesta näkemyksestä.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä Emaji Entertainment ilmoitti myös StrangeLandin (1998) jatko-osasta. Twisted Sisterin laulajan Dee Sniderin ohjaama, käsikirjoittama ja pääosittama pienen budjetin kulttikauhulegenda on määrä pistää uuteen uskoon.

Jos tästä sopasta jotain lohtua pitää etsiä, niin ainakin Dee Snider on jollain tavoin mukana jatko-osassa. Toivottavasti Snider pääsee valitsemaan myös leffan musiikit. Alkuperäisessä StrangeLandissa kuullaan Twisted Sisteriä, Megadethiä, Panteraa, Marilyn Mansonia, System of a Downia, Sevendustia, Soulflyta, Slipknotia, Kid Rockia ja Coal Chamberia.

Alla leffojen trailerit.

Lähde: Dread Central

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa