Jörn Donnerilla uusi kasvain – Perkele! 2 ja useat kirjaprojektit pitävät silti kiireisenä

Suomalaisen kulttuurielämän mammutti jatkaa hidastamatta.

Ohjaaja-kirjailija Jörn Donnerilta on löytynyt jälleen uusi kasvain keuhkoista, uutisoi mm. Iltalehti.

Lääkärit ovat ristiriitaisia sädehoitojen tarpeellisuudesta, mutta Donnerin mukaan: ”Ei tässä mitään hengenvaaraa ole, mutta voihan se olla, että käydään syksyllä vähän sädettämässä.” Hän on parantunut aiemmin sekä eturauhas-, että keuhkosyövistä.

Huolissaan 83-vuotias Donner on suomalaisen väestön ikääntymisestä: ”Yli 80-vuotiaiden määrä kasvaa jatkuvasti ja se on mielestäni ongelma, jota suomalainen terveydenhuolto tai sairaanhoito ei pysty hallitsemaan. Tämä taas johtaa epätasa-arvoon, mitä tulee hoitomenetelmiin ja hoitoihin.” Hän jatkaa: ”Ei minulla sinäänsä ole harmainta aavistustakaan mitä sille voisi tehdä. Mutta en ole esimerkiksi lukenut sote-reformeissa sanaakaan tästä asiasta ja se on mielestäni huolestuttavaa.”

Kaikesta huolimatta legenda pysyy kiireisenä: 45 vuoden takainen dokumenttiklassikko Perkele! Kuvia Suomesta saa jatko-osansa ensi vuonna. Elokuvan kuvaukset ovat jo alkaneet. Donner kertoo, että hänellä on myös muutama kirjaprojekti tämän lisäksi. ”Suunnitelmista päätetään syksymmällä ja koko mahdollinen operaatio tapahtuu Helsingissä, joten aikatauluihin se ei tule vaikuttamaan. Katsotaan nyt ensin mitä tapahtuu, eihän näistä koskaan tiedä. Henkilö joka on sairastunut keuhkosyöpään on tavallaan aina sen vanki. Sen näkee sitten”, Donner huomauttaa.

Jörn Donner aloitti uransa toimittajana, ja on sittemmin mm. pokannut Oscar-patsaan ystävänsä Ingmar Bergmanin puolesta tuottamastaan Fanny ja Alexander -elokuvasta, sekä kirjoittanut yli neljäkymmentä kirjaa, niin faktaa kuin fiktiotakin. Hän on voittanut Finlandia-palkinnon vuonna 1985. Donner on ehtinyt myös toimia kansanedustajana ja europarlamentin jäsenenä.

Kuva Oscar-gaalasta

Aiheeseen liittyvät jutut