”Jos sisältö ei miellytä, olet töissä väärässä paikassa” – Netflixin yrityskulttuuri puhuttaa

Uusia periaatteita julkaistu.

19.5.2022 08:30

Netflix tunnetaan avoimesta työpaikkakulttuuristaan, jossa monet perinteiset säännöt ja rajoitukset on heitetty romukoppaan.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö suoratoistoyhtiöllä olisi myös omia sisäisiä ohjeita. Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings on kirjoittanut siihen liittyvän kirjankin, vuonna 2020 ilmestyneen teoksen No Rules Rules, jonka toinen kirjoittaja on kauppatieteiden professori Erin Meyer.

Nyt Netflix on julkaissut muistion, jossa kerrotaan uusia ohjeita liittyen yhtiön yrityskulttuuriin. Perusperiaatteet ovat ennallaan. Niitä ovat muun muassa rohkaiseminen suoran palautteen antamiseen sekä keskittyminen vain alansa parhaiden työntekijöiden palkkaamiseen ja tehottomien tyyppien irtisanomiseen.

Muistiossa on kuitenkin myös uutta asiaa, joka on jo herättänyt keskustelua ja nostattanut kulmakarvoja.

Kiinnostavin kohta on osio nimeltä ”Taiteellinen vapaus”, jonka mukaan katsojat tekevät itse omat valintansa. Lausunnon mukaan Neflix suosii monimuotoisuutta.

”Annamme katsojien päättää, mikä on heille sopivaa sen sijaan, että Netflix sensuroisi taiteilijoita tai heidän ääntään”, muistiossa sanotaan.

Muistiossa lisätään, että Netflixin työntekijät saattavat joutua käsittelemään sisältöä, jota he pitävät haitallisena. Samalla varoitetaan, että ”jos se on liian vaikea tehtävä, niin Netflix ei ole ehkä tälle työntekijälle oikea paikka”.

Viime syksynä Netflix sai kovaa kritiikkiä, joka liittyi Dave Chappellen komediaspesiaalissa The Closer kuultuihin kommentteihin transsukupuolisista ihmisistä.

Netflixin sisälläkin syntyi jännitteitä, ja yksi työntekijä erotettiin, koska hän oli paljastanut ohjelmaan liittyvää statistiikkaa yhtiön ulkopuolelle.

Päivitetty yrityskulttuuria koskeva muistio liittyy varmasti myös siihen, että Netflix on viime kuukausina kokenut takaiskuja menettäessään suuren määrän tilaajia kiristyneen kilpailun myötä.

Variety sai muistion käsiinsä ennen kuin se julkaistiin. Nyt koko muistio on luettavissa Netflixin omilla sivuilla.

Lisää luettavaa