Josh Brolin ja Game of Thrones -tähti tekevät yhdessä komedian – muistuttaa Schwarzeneggerin klassikkoleffaa

Tulevat esittämään veljeksiä.

2.3.2019 22:00

Josh Brolin ja Peter Dinklage nähdään yhdessä Brothers-elokuvassa.

Brothers on komedia, jonka juonikuviosta tiedetään vain se, että Brolin (Sicario) ja Dinklage (Game of Thrones) esittävät veljeksiä, joiden ei luulisi olevan toistensa sisaruksia. Elokuvan kuvaillaan olevan samantyylinen kuin vuonna 1988 ilmestynyt hittikomedia Identtiset kaksoset, jossa näytteli Arnold Schwarzenegger ja Danny DeVito.

Etan Cohen (Holmes & Watson, Tropic Thunder) vastaa Brothersin käsikirjoituksesta, mutta elokuvan ohjaajasta ei ole vielä tietoa. Legendary Entertainment voitti Brothersin oikeudet tarjouskilpailussa.

Näyttelemisen lisäksi Brolin ja Dinklage toimivat myös Brothersin tuottajina. Kummatkin nähtiin viime vuonna Avengers: Infinity Warissa, mutta heillä ei ollut yhteisiä kohtauksia.

Lähde: THR

Lisää luettavaa