Kaikkia säädyllisyyden rajoja rikkova tanskalaiskomedia tehdään uusiksi – Borat-tähti pääosassa

Hervottomasta tv-sarjasta syntyneet Klovni-elokuvat vievät kiusalliset tilanteet aivan uudelle tasolle.

4.11.2016 17:05

Borat-koomikko Sacha Baron Cohen on kiinnittänyt itsensä räävittömän hauskan Klovni-elokuvan remakeen.

Cohen tunnustautuu alkuperäisen tanskalaiskomedian suureksi faniksi, ja onkin itse kaupittelemassa Megan Ellisonin Annapurna-yhtiön tuottamaa projektia levittäjille. Cohenin vaimo Isla Fisher nähdään pienessä roolissa Klovnin jatko-osassa Klovn Foreverissä.

Mikkel Norgaardin ohjaama Klovni-elokuva kertoo Frank Hvamin ja Casper Christensenin esittämistä kaveruksista, jotka lähtevät erittäin lapsilta kielletylle kanoottimatkalle yhdessä Frankin avovaimon sisarenpojan kanssa. Frankin yrittäessä todistaa olevansa valmis isäksi, kohtaa kolmikko yhtä ja toista kiusallista ja epäsopivaa.

Klovnin jenkkiremake on vielä alkutekijöissään, eikä sillä ole käsikirjoittajaa tai ohjaajaa, mutta Cohenin läsnäolo herättänee kiinnostusta markkinoilla.

Lähde: Screen Daily

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia