Kalenterit esille – Netflixin huippusarjan uuden tuotantokauden ilmestymispäivämäärä paljastettiin!

Netflixin alkuperäistuotantoa oleva House of Cards palaa viidennelle tuotantokaudelleen.

20.1.2017 22:40

Poliittisen sarjan viides tuotantokausi lisätään striimipalveluun kokonaisuudessaan 30. toukokuuta. Netflix julkisti asian alla olevalla videolla.

Yleensä House of Cards on ilmestynyt helmikuussa, mutta tällä kertaa fanit joutuvat odottamaan uusia jaksoja pidempään kuin ennen.

Viidennellä kaudella Kevin Spaceyn esittämä Frank Underwood kampanjoi tullakseen uudelleen valituksi Yhdysvaltain presidentiksi.

House of Cardsin taustavoimissa on tapahtunut muutoksia. Sarjan luonut ja neljästä ensimmäisestä kaudesta vastannut tuottaja Beau Willimon jätti pestinsä. Kirjoitustiimissä pitkään olleet Melissa James Gibson ja Frank Pugliese vastaavat viidennestä tuotantokaudesta.

Toivotaan, että Willimonin lähteminen ei laske House of Cardsin kovaa laatutasoa.

Lähteet: Den of Geek, Coming Soon

Lisää luettavaa